Sunday, March 3, 2013

Leppeää liplatusta leffasfääreissä, ja tanakkaa taidetykitystä

LACMA, Los Angeles County Museum of Art, edustaa kaikkea sitä mitä Los Angelesissa rakastan. Laadukkaalla taidemuseolla on kattavat kokoelmat, niin historiallista ja eri kulttuurien taidetta kuin nykytaidetta. Siellä järjestetään performansseja, lastentapahtumia, tilaisuuksia ja luentoja - kaikkea sitä mitä hyvä museo ympäröivälle yhteisölle tarjoaa.

Museon taustavoimissa on paljon elokuvaväkeä (kuten Leonardo di Caprio), ja elokuvaa pidetäänkin sen toiminnassa keskeisen tärkeänä taidemuotona. Menossa on jatkuvasti elokuvasarjoja, mm. uusia independent -elokuvia ja Hollywood-klassikoita. Elokuva näkyy myös näyttelytarjonnassa: kävimme eilen katsomassa hienon näyttelyn Stanley Kubrickin elämäntyöstä. Se oli järjestetty eri teemojen mukaan, joita Kubrick tutki töissään. Mukana oli suuri määrä elokuvien alkuperäistä rekvisiittaa, Kubrickin omia muistiinpanoja, taustatutkimusmateriaaleja, pienoismalleja, ja filminpätkiä kuvauksissa tallentuneista tilanteista.

Elokuvakaupungissa on hieno käydä suuresta ohjaajasta kertovassa näyttelyssä: kaikki muutkin ovat yhtä vakavissaan siitä, miten tärkeästä asiasta on kysymys. Kaksi vanhaa Hollywood-kuvaajaa tiiraili vitriinillistä Kubrickin kameran linssejä, joita hän usein tuunasi omiin tarkoituksiinsa, ja mutisi hyväksyvästi niiden ominaisuuksille. Joku äänisuunnittelija ja minä itkeskelimme molemmat huoneessa, jossa esiteltiin Kubrickin elokuvissaan käyttämää musiikkia. Nuoria ohjaajia vaelsi huoneissa harras katse kasvoillaan. Kaikki nyökyttelimme ja hymyilimme toisillemme nähdessämme jotain mikä muistutti itselle tärkeästä elokuvahetkestä. Tunnelma oli kuin kirkossa, jokainen esine oli pyhä reliikki.

Aina sen Kubrickin kanssa käy mulle niin, että alan ihmetellä, miten kukaan oikeastaan kehtaa yrittää ohjata elokuvia nähtyään hänen leffansa. Vaatii kyllä kovaa pokkaa. Onneksi moni silti uskaltaa. Moni videotaiteilija voisi miettiä kanssa kaksi kertaa.

Vietimme museossa eilen aamupäivän. Käytyämme rakentelemassa tikkuhärveleitä motivoiduimme palaamaan vielä illalla LACMAn Young Directors' Nightiin. Se oli hyvin elegantti tapahtuma, jossa esitettiin seitsemän nuoren ohjaajan lyhytelokuvat, keskusteltiin niistä, ja äänestettiin omaa suosikkia. Paikalla oli paljon Hollywood-väkeä, erityisesti agentteja ja tuottajia, bongaamassa uusia tekijöitä alalle. Esityksen jälkeisessä cocktailtilaisuudessa tunsin itseni matkavaatteissa vähän alipukeutuneeksi, mutta päätin että en anna sen haitata tunnelmaa. Täkäläiseen tapaan ihmisillä oli asuja laidasta laitaan, kimaltavista iltakokonaisuuksista farkkuihin ja tennareihin. Mieleeni jäi erityisesti eräs vanhempi rouva, jonka kilometrin mittaiset, laihat, ruskeat kintut pistivät esiin hirmuisen lyhyestä, kermanvärisestä minihameesta vaalean minkkiturkin alta. Kengät kimalsivat yltympäriinsä strasseista, tai mistä minä tiedän vaikka olisivat olleet timantteja. Tukka oli tietysti blondi ja pitkä. Ryppyiset vanhan naisen polvet ja melko vähän kiristetty, kurttuinen naama olivat minusta jotenkin aika rock. Saatoin hieman tuijottaa häntä, ja hänen silmistään leimahti sellainen katse että mitäs akka siinä tuijotat. Yritäpä itse vetää nämä kuteet päällesi. Yritin napata rouvasta takaapäin kuvan, mutta valitettavasti missasin mahdollisuuteni.

Pääsin kiittämään omaa suosikkiani, Masami Kawaita, hienosta lyhytelokuvasta Cleaner. Se oli rankka tarina naisista, ja sitäkin vakuuttavampi kun tekijä selvästi tunsi kuvaamansa maailman perusteellisesti, ja onnistui sanomaan siitä jotakin uutta ja omaperäistä. Upeaa näyttelijäohjausta ja erittäin hallittu visuaalinen kokonaisuus, jota tuki vahva äänimaailma. Ensikertalaisen juttu oli tasoltaan kovempi kuin monen suomalaisen ammattilaisen leffat. Sori vaan.

LACMA ei ole yksi museo, vaan museorypäs. Ne on ryhmitelty pienten aukioiden ympärille viihtyisäksi kokonaisuudeksi. Eri rakennuksilla on oma luonteensa ja arkkitehtuurinsa, mutta kokonaisuus on hallittu ja harmoninen, kuin hyvin suunniteltu minikaupunki. Japanilaisen taiteen rakennus on yksi unohtumattomimpia taloja, missä olen koskaan käynyt. Se on ammentanut lähtökohtansa japanilaisista puutarhoista ja sisustuksista. Taidetta katsellaan siltamaiselta käytävältä, joka kiertyy ylöspäin pikkukivi"purojen" yllä. Siellä alkoi puolestaan Johnia itkettää, kun tila oli hänestä niin hieno. LACMAn viherarkkitehtuurin on suunnitellut suuri losangelesilainen taiteilija Robert Irwin, joka on pitkällä urallaan rikkonut rajan toisensa jälkeen ja uudistanut jokaista taiteen lajia, johon on koskenut.

LACMAssa on monta viihtyisää kahvilaa, mutta suosikkini oli pääsisäänkäynnin viereinen rennon viihtyisä terassikahvila. Siellä tuntui kuin olisi ollut rantakahvilassa Caprilla. Ruoka oli ihanaa ja tunnelma kevyen svengaava, kuin Astrud Gilberton bossanova, keskellä kulttuurin huippusaavutuksia.

Sellainen on Los Angeles ihanimmillaan.

Chris Burdenin Metropolis, mieletön kineettinen veistos jossa miljoona
pikkuautoa ja leikkijunaa suhaa rakennuspalikoista kootussa mielikuvitus-
kaupungissa. Sen äärellä on hyvä meditoida sitä, onko kaupungeissa
 lopulta ihmisiä ollenkaan, ja keitä varten ne on oikeastaan tehty.
Laughing Hole, kuusituntinen performanssi jossa naiset
nostavat tekstikylttejä gallerian lattialta seinille ja naura-
vat samalla koko ajan. Pikkuhiljaa nauru muuttuu itkuksi.
John nauttii hulppeasta muoviletku-installaatiosta. Sen
sisällä oli ihanan aurinkoinen olla! Pitäisi saada kotiin
yksi tuollainen huone.
Kahvilan takana on kasvimaa, jossa kasvavat omat vihannekset.
Japanilaisen taiteen rakennus. Oli se kyllä mykistävä.
Alkuperäinen kirjoituskone, jolla Jack Nicholson paukut-
teli Hohdossa, kunnes alkoi käydä heikosti.
Kubrick-näyttelyn harrasta yleisöä.
Lolitan kuvauksissa käytetty alkuperäinen käsikirjoitus.
John nautiskelee leppeästä kulttuuri-ilmapiiristä. Vierei-
sessä pöydässä solmittiin kontakteja, pariskunta pyysi sa-
tunnaista naista nappaamaan itsestään kuvan, ja nainen sattui
olemaan ammattivalokuvaaja. Kuvaa pyytänyt mies oli tietenkin
joku AD, ja sitten he vaihtoivat kortteja ja taas tuli todistetuksi,
että aina kannattaa olla ihastuttava henkilö.

No comments:

Post a Comment

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...