Saturday, March 2, 2013

Kalifornian etikkakurkku- ja lihanjalostusteollisuuden helmet

Ensimmäinen pysähdyspaikka tällä Los Angelesin matkalla oli kuuluisa Canter's Deli. Vuonna 1931 New Jerseyssä perustettu instituutio siirtyi jokseenkin sellaisenaan nykyiseen sijantiinsa, Fairfaxin kaupunginosaan, toisen maailmansodan jälkeen. Perinteisiä newyorkilaisia delivoileipiä, mahtiaamiaisia, käsittämättömiä kakkuja, ja koko Kalifornian ainoat kunnolliset etikkakurkut löytyy täältä West Hollywoodin laidalta. Newyorkinjuutalainen sapuska sopii hyvin suomalaisille makunystyröille, ehkä siksi että sillä on pitkälti pohjois- ja itäeurooppalaiset juuret.

Canter's on rock- ja elokuvamaailman ihmisten suosikkipaikka. Se on kellon ympäri auki ja sieltä saa hyvää ruokaa ja olutta, eli se on muusikolle mitä parhain tukikohta. Delin yhteydessä olevasta Kibitz Room -baarista ovat uransa aloittaneet monet tunnetut bändit. Doors ja Frank Zappa jammailivat siellä yhdessä aikoinaan. Guns 'n Rosesin Slash oli ravintolan nykyisen omistajan Marc Canterin koulukaveri, ja Canter oli pitkään bändin virallinen valokuvaaja. Hän on julkaissut orkesterin alkuvaiheista ja Appetite for Destruction -levyn teosta valokuvateoksen, jota saa ostaa signeerattuna Canter's Delistä.

Minä ostin tällä kertaa matkamuistoksi vain parasta koskaan Yhdysvalloissa maistamaani sinappia. (Jenkkilässä on niin kauheat sinapit ihanaan Opariin tottuneelle, että sitä on ollut hiukan vaikea hyväksyä.)

Alkupalaksi söin etikkakurkkuja - rapeita, ei ällöttävän makeita, oikeita itärannikon herkkujöötejä.

Pääruoaksi otin perinteisen pastrami-reubenin, jossa oli mukava ruissekaleipä ja asiaankuuluva hapankaali, juusto ja Thousand Island -kastike. Minä en niin deliruoan ystävä ole yleensä, mutta ei se ole lajityyppikysymys, jos ruoka on erinomaisista raaka-aineista hyvin valmistettua. Herkullinen on herkullista. John söi corned beef -reubenin ja pyöritteli muikean näköisenä silmiään.

Nyt me maataan täällä hotellissa mahat paksuina kuin kaniinin nielaisseet boakäärmeet. Minulla vihoittelee pohje ja jalka, ja jännittää aika lailla kuinka käy huomisen kävelyretken.

Tämä kyltti näkyy aika usein elokuvissa.
Sinappivalikoimaa. Sisustus on juuri niin anteeksi-
pyytelemättömän karmaiseva kuin tästä voi päätellä.
Tästä nimeä muistiin, amerikansuomalaiset: Beaver Brandilta löytyy
arvoisiamme sinappeja. Tuo Russian Mustard vasemmalla edessä on
lähinnä Oparia muistuttava mitä tästä maasta löytyy.
Kunnon lautasellinen etikkakurkkuja alkupalaksi.
Etikkakurkun platoninen ideaali on tässä lähellä.
Herkut. Sinappimaistelulautanen takavasemmalla, miehen
kyynärpää ihan takimmaisena. En kehdannut siellä kovin
näkyvästi tähtäillä niin nää kuvat on taas vähän tämmösiä.
Näitä kakkuja on monta vitriinillistä. Ja ihania amerikan-
juutalaisia perinnepikkuleipiä.
Ah, hamentaschenit.

3 comments:

  1. Nam!Mä oon löytänyt hyviä suolakurkkuja mut en nyt kuollaksenikaan muista sitä brändiä... palaan asiaan.

    ReplyDelete
  2. Pakko kysyä kun jäi niin pahasti vaivamaan. Opari? Mikä ihme tuo on on? Näin sinapinystävänä kaivertaa jos joku herkku on jäänyt kokematta, vai enkö vain tunnista lempinimeä. Amerikkalaisista sinapeista en tiedä kyllä yhtään mitään, mutta French's jota saa täältä suomestakin on hillittömän hyvä sinappi nakkien/hodarin kanssa. Muuhunpa se ei kyllä oikein käykään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kuule, se on Oparin Sinappi, jota valmistaa Oparin Sinappi Ky Roismalassa! Suomen paras sinappi. Sitä saa ainakin Nakkilan Onnipekasta ja Sastamalan alueen päivittäiskaupoista.

      Mun Espanjassa ja Englannissa asuneet tutut on raahanneet Oparia mukanaan kumpaankin paikkaan, ja minä tänne Amerikkaan.

      Mikä on oma suosikkisi?

      Delete

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...