Sunday, January 6, 2013

Ettekö te pelkää siellä? Raportti luokkasodan länsirintamalta


Sitä aina joskus joku kysyy, että eikö meitä pelota asua täällä ghetossa? Täällä tapahtuu sentään kaikkea tällaista. Kun meidän poika kutsui ystäviään kylään, kävi niin että yhden kaverin isä ei suostunut avaamaan auton ovea tuossa meidän talon edessä. Hän joutui niin kauhun valtaan tässä ympäristössä, että kaahasi suoraan takaisin paremman väen mestoille poika mukanaan. Voi vain kuvitella millaisina vanhempina hän pitää minua ja Johnia, kun pakotamme lapsen asumaan täällä.

Köyhyyttä tekee pahaa katsoa, jos ei ole tottunut. Se voi olla pelottavaakin. Ihmisiä heiluu kovasti päihteissä, lykkää resuisina ostoskärryissä vähäistä maallista omaisuutta. Osa porukasta on siinä kunnossa että on vaikea käsittää että ovat ylipäätään hengissä: nälkiintyneitä, paisuneita, ilmeisen sairaita ja sekaisin ties mistä kemikaaleista.

Sitten on se slummin bisnesporras: huumekauppiaat ja sutenöörit, jotka ovat joko aivan helvetin pelottavia, ilmeisen aseistautuneita, jengissä asemaansa etsiviä, adrenaliini- ja testosteronihumalaisia teinejä, vähän vanhempia, melko viehättäviä mutta ehkä hieman sosiopaattisia elämäntaiteilijoita, tai totaalisen arvaamattomia, resuisia sekakäyttäjiä. 

Kyllä meitä pelottaa, jos ollaan ihan rehellisiä. 

Ensin kun muutin tänne, pelkäsin sillä lailla erottelemattoman paniikkisesti kaikkea. Minä kasvoin Suomessa 70- ja 80-luvuilla, ja minun mielessäni olivat syvälle syöpyneenä kaikki ne ennakkoluulot ja uskomukset mitä silloisessa suomalaisessa kulttuurissa pidettiin ihan normaaleina ja objektiivisina huomioina. Lähinnä ne uskomukset koskivat siis ihmisiä, jotka ovat eri värisiä tai eri kulttuurista tai uskonnosta kuin minä. Luulin olevani päällisin puolin melko kosmopoliittinen tyyppi, kunnes roturistiriidat törmäsivät luokkaeroihin omassa todellisuudessani. Alitajunnastani tunki esiin sellaista materiaalia että aivojen rationaalinen puoli häpesi sitä syvästi.

Tilanne pääni sisällä paheni rajusti erityisesti sen jälkeen kun muutimme tänne "gentrifikaatioalueelle".

Sellaista se oli sitten monta kuukautta: pelkoa, inhoa, ja häpeää. Ajattelin että ei kai tässä auta kuin hävetä, kun kerran on hävettäviä ajatuksia. Aikansa häpeämällä se olo sitten alkoi helpottaa. Mitä enemmän tutustuin eri kulttuureista tuleviin, erinäköisiin ihmisiin, sen vaikeammaksi tuli uskoa heistä mitään yleistä. Erikulttuuriset kaverit kyllä myös kuittasivat aika tylysti jos sanoin jotain typerää, mielestäni tosi hienosti heidän kulttuuriaan "huomioivaa". Sitten sai taas hävetä. Siperia opettaa. Häpeä on kai evoluution meihin luoma mekanismi, sitä varten että oppisimme olemaan lauman sosiaalisten koodien mukaisesti. Apinatkin häpeävät.

Tein joku aika sitten tällaisen testin, jossa voi testata omaa suhtautumistaan mustiin tai valkoisiin ihmisiin. Sain omasta mielestäni aika yllättävän tuloksen: minulla on taipumuksena "lievästi preferoida" mustaihoisia ihmisiä, ja pitää heitä mukavampina ja luotettavampina kuin valkoihoiset. Aika pitkälle on tultu siis niistä Amerikan alkuvuosista. Voihan se olla että testiin vaikutti, että en tehnyt sitä äidinkielelläni. Mutta olen kyllä myös nyt tottunut erinäköiseen "normaaliin" kuin ennen.

Nykyään minä pelkään täällä eri tavalla. En enää automaattisesti kaikkia köyhiä tai kaikkia jonkun tietyn näköisiä. Minä täsmäpelkään. Tuonne kahden korttelin päähän nurkalle ammutaan parin kuukauden välein joku. Se on jonkun jengin myyntialuetta, ja joku toinen jengi kai haastaa noita meidän kulman poikia vähän väliä. Eivät kaikki huumekauppiaat ole pelottavia, mutta nämä kaverit ovat. Ne ovat selvin päin, ja niillä on sellainen kaamea tunteeton katse. Joku tätä lukevista on varmaan syystä tai toisesta ollut todella karujen tyyppien kanssa tekemisissä. Se on ihan oma porukkansa. Kun sen porukan oppii tunnistamaan, niitä täsmäpelkää, eikä niille voi näytellä että ei pelkää koska niille ei voi näytellä mitään. On pakko lietsoa jotenkin itsensä olemaan oikeasti pelkäämättä, jos aikoo kulkea ohi. Olen huomannut, että paras keino siihen on tehdä aloite, ja sanoa päivää. Yleensä ne sanovat päivää takaisin, ehkä hieman arvostavat sitä että rouva yrittää olla tylynä koviksena. Tai ehkä se on heistä huvittavaa.

Meille on tähän pihaan tai alakertaan murtauduttu kolme kertaa. Johnilta on viety kaksi polkupyörää, minulta yksi. Eli aika vähällä on päästy. Eräs elämäntaiteilija solmi tuttavuutta monen päivän ajan, auttoi kantamaan rakennustarvikkeita ja esiintyi läheisen kirkon vahtimestarina. Se oli oikein ammattivedätys. Kaveri vei täältä metalliromut kierrätykseen (siitä saa pienen korvauksen) ja siinä vaiheessa alkoi tunnelma huonontua. Hän tuli omin lupineen pihaan huinimaan ja John joutui ajamaan hänet täältä pois. Naapurin Miles ja Jimmy puuttuivat tilanteeseen, ja Milesille ja elämäntaiteilijalle tuli melkein käsirysy. Seuraavana yönä heräsimme siihen kun Miles huutaa omasta ikkunastaan, ja meidän portin lukko on murrettu ja pihassa on lava-auto. Ja elämäntaiteilija kavereineen lappaa siihen meidän rakennustarvikkeita. Miles pelästytti tyypit pois, eikä mitään arvokasta onneksi lähtenyt mukaan.

Miles on kanssa aika hurja tyyppi, Irakin veteraani jolla taitaa olla PTSD. Hänellä on machete kotona ja hän käy sen turvin aina välillä ratkaisemassa asioita. Joskus naapurin ikkunatehtaalta tulee esimerkiksi kovasti pölyä ja vähän meteliä. Kerran pölyä oli laskeutunut Milesin auton päälle. Miles riehui viidakkoveitsen kanssa pölyhiukkasten kimpussa, ja oli omassa mielessään ilmeisesti jossain aivan muualla. Poliisit käyvät aina silloin tällöin hakemassa Milesin, mutta meille hän on kyllä ollut tosi ihana naapuri. Samassa talossa Milesin kanssa asuu huumekauppias Jimmy, jolle esittelimme huolella missä on meidän turvakameran peittoalue, että ei ihan siinä holleilla sitten hoitele bisneksiä. Jimmy ei ole pelottava jengiläinen, vaan ihan tavallinen työtön, eikä ilmeisesti myy mitään kovin pelottavia huumeita. Ainakaan hänen asiakkaansa eivät ole yhtään pelottavia, vaan ihan hyvillä autoilla ajavia tavallisia ihmisiä, lähiraksojen duunareita, ja niin pois päin. Jimmy ja Miles ovat hyvä voimakaksikko meidän turvana. He lieventävät täsmäpelkoa.

Eniten pelkään sitä, että jonain iltana kotiin tullessani minua odottaa tuolla jossain puskassa tyyppi. Tyyppi jolla on ase, jolla uhaten hän pakottaa minut ensin pankkiautomaatille tyhjentämään tilini, ja sitten kotiin antamaan hänelle loput arvoesineet. Ja sitten raiskaa ja hakkaa henkihieveriin. Yhdelle tutulleni on käynyt niin. Minä olen aina tarkkana. Jos on sen näköisiä tyyppejä, joista tulee niskaan ja takareisiin semmoinen tietty tunne, niin en tule autosta ulos, tai teeskentelen näkeväni jonkun tutun jossain ikkunassa ja moikkailen, tai häivyn niin nopeasti kuin mahdollista. Katson puskien ja kulmien taakse aina ennen kuin altistan itseni millekään. Minulla on selässäkin silmät.

Pelkoon, häpeään ja ahdistukseen reagoivat eri ihmiset eri lailla. Jotkut radikalisoituvat. Meillä on täällä naapureina paljon nuoria anarkisteja ja kommunisteja jotka yrittävät järjestää köyhälistön avulla vallankumousta. Ei se ole toistaiseksi vielä onnistunut, mutta anarkistien kokoontumispaikassa Holdoutissa on itsepuolustuskursseja, puhtaita neuloja narkkareille, ruoanvalmistusopetusta, ja kaikkea muuta hyödyllistä toimintaa. Hatunnosto siis heille.

Jotkut valkoihoiset jupit asuvat linnakemaisissa loft-yhteisöissä, niitä paikalliset kutsuvat täällä nimellä whitey castle. Valkolaislinnakelaiset menevät nopeasti portista sisään, ovat lähinnä keskenään, voivottelevat rikollisuutta ja luultavasti pelkäävät enemmän kuin me. He käyvät töissä ja ulkona kaukana ghetosta. Heille ghettokoti on sijoitus, ja elämäntyylivalinta jonka kaikkia seurauksia ei ole ehkä alun perin ymmärretty.

Me ollaan Johnin kanssa jotain anarkistin ja whitey castlelaisen väliltä. Otamme kontaktia kaikkiin jotka vaikuttavat kivoilta. Osallistumme kulmakunnan elämään ja pidämme korttelijuhlia. Sanomme gangstereille päivää. Tuemme hyväntekeväisyysprojekteja. Käymme siivoamassa puistoja.

Kyllä me olemme radikalisoituneetkin. Ei tätä menoa voi katsoa tulematta siihen johtopäätökseen, että tämä yhteiskunta on rakennettu omistavaa luokkaa varten. Kaikille muille tämä on esterata jossa on hirveitä ansoja, sitä hirveämpiä mitä heikommat ihmisen lähtökohdat alunperin ovat. Heikoimpien pitää jäädä ansaan jotta Mitt Romneyn kaltaiset voivat porskuttaa.

Kansainvälinen työväenluokka yhtykää, ei tässä muuta varmaan voi sanoa. Mutta älkää yhtykö pöllimään meiltä enempää polkupyöriä.

Soundtrack tälle postaukselle: Swapmeet Enseble - Oakland Clap


21 comments:

  1. Loistavaa. Pitkästä aikaa (minulle) uusi blogi blogimaailmassa, jota koukutuin heti seuraamaan! Kiitos tästä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos oikein paljon kun kirjoitit kannustavan kommentin!

      Delete
  2. Hei,

    terveiset tästä melkein vierestä vuoren takaa (Concordista). Löysin tämän blogin tänään ja tulen jatkossakin. Ehdin nyt lukemaan vasta muutaman postauksen, mutta jäin jo koukkuun.

    Pakko sanoa, että samalla ihailen ja kauhistelen teidän talon sijaintia. Minua vähän pelottaa kyseisillä kulmilla jo ohiajaessa, enkä koe, että se pelko on turhaa etenkään pienten lasten kanssa liikkuessa. Mielenkiintoista seurata siis!

    Jos haluat ottaa yhteyttä sähköpostitse, niin kirjoittele osoitteeseen: petra.keskitalo@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Juu, ohiajaessa minuakin ennen pelotti. Ei täällä nyt koko ajan mitään ihan kamalaa ole, ja tosi paljon ihania naapureita. Kiitos, ja liity sinäkin Piilaakson suomalaiset naiset -ryhmään jos olet Facebookissa! On siellä muitakin kuin ihan piilaaksolaisia, kivaa porukkaa.

      Delete
  3. Olen lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa. Kiitos mielenkiintoisista postauksista. Amerikkalainen mieheni joka on itse lähtöisin köyhästä kaupunginosasta, "mustalta alueelta" niin kuin täällä valitettavan usein sanotaan, sanoi pelkäävänsä puolestasi kun kerroin kirjoituksestasi. Itse pelkään jo tässä ihan teidän naapurikaupungissakin joka pitäisi olla kuitenkin suht turvallinen.

    Ja vielä: Aamen tuolle toiseksi viimeiselle kappaleelle tämän yhteiskunnan rakenteesta! Ei voisi paremmin sanoiksi pukea.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Me ollaan tosi varovaisia, älkää peljätkö!

      Delete
  4. Tunnen itseni niin naiiviksi. Katson telkkarista Criminal Mindsia ja CSI:ta ja arvelen niiden olevan käsikirjoittajien huiman mielikuvituksen tuotetta. Naureskelen white trash -parodioille ja pidän tositv-juttuja narkkareista näyteltyinä.

    Kiitos tästä todellisuusannoksesta.



    Ja ps... tein kerran samantyylisen testin suhtautumisestani seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja sain myös tuonsuuntaisen tuloksen kuin sinä ihonväritestistä. Nolotti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todellisuus on taruakin ihmeellisempää. Mitäs niitä testituloksia nolottamaan!

      Delete
  5. Hei,voisiko tämän blogisi saada tuonne Facebookin puolelle linkitettyä? Pidän tyylistäsi:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Otan harkintaan, mutta vähän kauhistuttaa jos siitä tulee lisää jotain admin-toimia muutenkin ylikuormitettuun elämääni. On tässä tämä remonttikin... :)

      Delete
  6. Huh huh. Kyllä tää meidän Echo Park tuntuu ihan lintukodolta tuohon verrattuna. Vaikka meidän huudit on vielä vahvaa jengialuetta ja silloin tällöin ihmisiä ammutaan, ei mulla noin yleisesti ottaen ole mitenkään turvaton olo. Täällä on tuo gentrifikaatio edennyt selkeästi pidemmälle. Mutta kyllä jotkut jengiläiset on oikeasti pelottavia, niistä tulee kylmät väreet. Me asutaan kristillisen Dream Center -jättikompleksin vieressä, joka on rauhoittanut aluetta ilmeisesti tosi paljon, eikä varmasti vähiten kirkkaan valaistuksensa ansiosta...

    Epämiellyttävä olo tulee esimerkiksi siitä, että jos kotikulmallaan vaikka odottelee kyytiä saapuvaksi, niin kyllä siitä joku ajaa ohi olettaen mua prostituoiduksi. Ja montaa lähistöllä asuvaa tuttua on kähmitty / ne on ryöstetty ja niin edelleen. Mutta erityisesti meidän kadunpätkä on viimeisen vuoden aikana muttunut ihan tosi paljon, kun joku sijoittaja selkeästi iski kyntensä moneen taloon. Yhtä aikaa kolme vierekkäistä taloa on rempattu paraatikuntoon, ja koko kadun ilme muuttui ihan täysin. Mutta kyllä tästä on aika pitkä matka naapurikaupunginosa Silver Laken yupster-meininkiin...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos en väärin muista, niin joo, mustakin Echo Parkissa on pidemmällä tää "kehitys". Mua ei kyllä ole vielä seksityöläiseksi kukaan luullut.

      Ainoastaan tohon yhteen tekstiin tulleissa kommenteissa. A ha ha ha.

      (Oikeesti, ei mulle nyt siitä niin paha mieli tullut. "Pikkuhuora" oli hauskin. Meinasin vastata siihen että olen kuule ihan iso huora ja ikääkin hyvin luultavasti enemmän kuin äidilläsi. Mutten viittiny. Kuitenkin se oli joku 12-vuotias se kommentoija ja sillä on jo muutenkin angsti.)

      Delete
    2. Pikkuhuora! HAHA! Jänniä sanavalintoja noilla angstittajilla kyllä. Linkkiä siihen sun tekstiin (joka oli hieno, kiitos siitä! Mä olin ihan fiiliksissä) jakoi todella moni munkin FB-kaveri. Ilmiö!

      Mä en tiedä miten paljon siellä Oaklandissa kävellään/mennään julkisilla, mutta kun täällä tosiaan autoillaan joka paikkaan, niin jos sattuu olemaan jalkaisin liikkeellä eikä just kiirehdi johonkin suuntaan, niin SELKEÄSTI on myymässä itseään. Miksi muuten kukaan nainen seisoskelisi yksin ulkona? Huoh...

      Delete
    3. Ai niin tietenki siksi.

      Täällä ghetossa ei ole ihmisillä paljon autoja, että sikäli kyllä fillareilla ja jalkaisin mennään, ja hipsterit niillä fixiefillareillaan. Täällä Berkeleyn ympäristössä on ihan sietämättömän itseensätyytyväisiä pyöräilijöitä, kyllä nyt maailma pelastuu ja se oma valinta on niin EETTINEN ja kaikkien muiden valinnat niin EPÄEETTISIÄ. Kerran väistin pyöräilijää, ja takaa toisella kaistalla tuleva ei huomannut ja tööttäsi, niin se pyöräilijä tietenkin luuli tööttäystä minun epäeettiseksi provokaatiokseni ja heristi nyrkkiä ja huusi hävyttömyyksiä perään. Vitun hipsterit, oikeesti.

      Kun me asuttiin tuolla siivossa lähiössä, olin kerran kävelemässä kauppaan ja sen reilun kilometrin matkalla KAKSI autoilevaa pariskuntaa pysähtyi kysymään että "Are you okay?" Sanoin että olen kävelyllä ja ne katsoi ihan sen näköisenä että voi köyhä naisparka, häpeää raukka sitä että ei ole varaa autoon. Tyrkyttivät puoliväkisin kyytiä.

      Luultavasti ne oli jotain sarjamurhaajia kyllä. Subarulla ajelevia sarjamurhaajia.

      Delete
    4. Hox! Äsken feisbuukkia selatessani silmään osui yhtäkkiä sun nimi (siellä kun feediin ilmestyy tosi randomisti muiden aktiviteettia ei-kavereiden statuksiin) ja että ystäväni ja kollegani Janne L. oli kommentoinu sun jotain bändistatusta. Ja tajusin, että luin jostain aiemmasta postauksesta, että oot käyny taikin ja että samasta koulusta siis ollaan, mä oon vaan ollu siellä ilmeisesti myöhemmin. Voi elämä tätä maailman pienuutta.

      Delete
    5. What. Janne L. joka juuri lupautui studiokitaroimaan mun ja kaverini Rillin Tvångsanskrit-bändissä. Jota ei oikeastaan ole. Ja sä olet ääniheebo! Ääniheebot on parhaita!

      Delete
    6. Tvångsanskrit!!!! Paras bändin nimi evö. Hahaha! Jep, ääniurpopa hyvinkin...

      Delete
    7. Ihanhirveen vaikeeta on Facebook-yhdistäminen. Ei tule kuin yksi kämäinen postaus Facebookkin vaikka pyysin laittamaan 33, joka oli isoin määrä. Just tulee admin-angstia. En haluu. Valivali.

      Delete
    8. Joo no mä en itse asiassa yrittänytkään automatisoida tota facebook-hommaa kun löysin noi ohjeet vasta sen jälkeen kun olin taistellu koko homman läpi (vaikeemman kautta, totta kai). Ajattelin nyt ainakin toistaiseksi muistaa vaan linkata ite sinne postaukset. Saa nähdä miten käy...

      Delete
  7. Moi!
    Vietin mukavan vuoden vaihteen Kaliforniassa ja nyt etsin kaukokaipuussani kovalla vimmalla Kalifornia-luettavaa.:D
    Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Reissulla näki todellakin maan väestön monimuotoisuuden. Ja sen, kuinka rikkaat ovat rikkaita. Ja köyhät köyhiä. Viimeisenä lomapäivänä käytiin Oaklandissa, en tiennyt silloin mitään kaupungin vaarallisuudesta. Huomattiin kylläkin paikallisessa Walmartissa, että oltiin suunnilleen ainoat valkoiset koko kaupassa. Yhdelle paikalliselle miehelle, joka valitteli nälkäänsä, annettiin pari dollaria. Olisi ehkä pitänyt antaa sittenkin proteiinipatukoita. Muutenkin oli vaikea suhtautua risteyksissä kerjääviin ihmisiin, sydäntä vihloi, mutta samalla epäillytti se, että mihin mahdolliset lahjoitukset oikeasti menisivät.
    Jään seura olemaan blogiasi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, kiitos kun luit ja kommentoit! Onpa jännittävää että kävitte ihan meidän kulmilla :)

      - Mua ei itseä haittaa vaikka kerjäläiset käyttää päihteisiin almunsa. En minäkään ehkä niissä olosuhteissa viitsisi selvinpäin olla. Eikä täällä ole tarjolla oikein mitään muutakaan vaihtoehtoa kuin jäädä sinne kadulle kärsimään niin kauan kuin hengissä pysyy - täällä ei pahemmin työllistymisohjelmia eikä asuntoloita tunneta.

      Delete

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...