Wednesday, January 9, 2013

Epäonnistuneen käsikirjoittajan nolot paljastukset


(Jos jotakuta ärsyttää keski-ikäisten naisten oman navan kaivelu, niin ei kannata lukea tätä kirjoitusta. Laitetaan remonttiasiaa lisää myöhemmin.)

Hetken mielijohteesta kirjoitettu kermapersekirjoitus aiheutti ennennäkemättömän lukijaryntäyksen tänne blogiini. Se oli ihanaa. Kauheasti kivoja ihmisiä, ja monilla heillä oli paljon sanottavaa. Moni kirjoitti ajatuksella pitkiä kommentteja. Moni kritisoi perustellusti ja viisaasti. Muutama ilkeili, mutta ihan tosi harva. Muutama niistä ilkeilijöistä iski taitavasti arimpaan mahdolliseen kohtaan: kirjoittajan identiteettiini. Miten voi olla mahdollista että tällainen pilkkuvirheitä vapaa-aikana remonttiblogissaan viljelevä ihminen häröilee ammattikirjoittajana?

Jos ammattikirjoittajalla tarkoitetaan ihmistä, joka saa kirjoittamisesta palkkaa, niin en ole häröillytkään. Vuosikausiin. Toivottavasti se helpottaa asiasta huolestuneiden oloa. Ensin yritin näytellä itselleni, että ne kommentit eivät tunnu missään. Sitten oli pakko myöntää että totta kai ne tuntuvat. Jos on 11-vuotiaasta asti halunnut kirjoittaa ammatikseen, ja 42-vuotiaana huomaa että se ei ole oikein onnistunut, niin totta kai se tuntuu pahalta kun joku survaisee suolaa siihen haavaan.

Minulla oli pitkä kausi, jolloin en pystynyt ajattelemaan yhtään sitä miltä ammatti-identiteettini minusta tuntuu. Pakenin sitä tunnetta vaikka minne. Amerikkaan asti. Kirjoitin täällä ollessa jopa kaksi elokuvakäsikirjoitusta joihin yritin paeta siihen asti luotua ammatti-identiteettiäni. Pakenin pätemiseen, pakenin metsään, pakenin taiteeseen, pakenin mietiskelytyynylle, lenkille, mereen, vuorille ja sitten taas pätemiseen. Mihinkään en päässyt pakoon. Lopulta menin kriisiin, päätin lopettaa koko homman. Sitten kun olin sen päätöksen tehnyt, masennuin niin pahasti että tuntui että haluan kuolla. Minä en osaa elää ellen kirjoita. Missään ei ole mitään järkeä, en tiedä kuka olen ja mitä ajattelen jos en kirjoita. Kokeiltu on.

Onneksi olin paennut myös rakkauteen, koska siitä oli paljon apua sitten kun lopulta uskalsin alkaa tuntea omia ammattiin liittyviä tunteitani. Olenko muistanut täällä mainita että sokeakin kana joskus löytää jyvän, ja siitä on vuorenvarmana todisteena minun avioliittoni? Voitin aviomiesloton. Käsittämätön säkä. Ihmettelen sitä melkein joka päivä.

Minä aloin kirjoittaa ammattimaisesti 14-vuotiaana, paikallislehteen. Pitkään unelma-ammattini oli toimittaja. Oikeastaan se on sitä vieläkin. Minä ihailen hyviä toimittajia yli kaiken, ja olen ihan heikkona toimittajista kertoviin elokuviin ja kirjoihin. Mummolassa 7-vuotiaana näin televisiosta elokuvan, jossa rohkea naistoimittaja selvittää Etelä-Amerikassa korruptiota ja hänet ammutaan lopussa konepistoolilla seinää vasten. Ruumis vaan tärisee ja hyppii ja veri roiskuu seinään. (Isoäitini mielestä tämä oli lapsille täysin sopiva ohjelma. Hän opetti minut myös huijaamaan korttipelissä. Ja oli sitä paitsi itse harrastajanäytelmäkirjailija.) Minä ajattelin silloin että mitään niin rohkeaa ei ole koko maailmassa kuin nainen, josta tositapahtumiin perustuva elokuva kertoi. Ajattelen niin vieläkin. Toimittajia tapetaan vieläkin. Ehkä minulla ei riittänyt siihen hommaan rohkeus.

Olin enemmän kotonani fiktion parissa. Fiktio vei, ja miten se veikään. Televisiokäsikirjoitustöitä tuli tehtyä lyhyessä ajassa paljon. Siinä kävi vähän niin kuin voi joskus käydä miesasioissa, että mikään niistä ei ollut oikein se oikea, mutta en malttanut odottaa. Pelkäsin että juna jättää. En koskaan antautunut rehellisesti niille töille, koska ne eivät olleet ihan sitä mitä halusin tehdä, mutta sinnittelin kuvioissa ja salaa kuvittelin itseäni niitä kuvioita paljon paremmaksi. Aluksi se oli silti mielettömän hauskaa, tapasin joka keikalla ihania ihmisiä ja sain arvokasta kokemusta. Mutta pikku hiljaa aloin katkeroitua, ja minua otti yhä enemmän päähän kaikki se mihin aikani kului. Tein sydänverijuttuja syrjähyppyinä, kirjoitin lomilla ja viikonloppuina näytelmiä ja nettilehteä. Se oli ihan hullua. Kiittämätöntä ja epäkypsää.

Tai antauduin minä kerran. Siinä kävi sitten taas toisella tavalla huonosti. Tuli haavoja sieluun, ahdistuskohtauksia ja työuupumus. Henkinen murskaantuminen. Huh. Vieläkin vaikuttaa pulssiin ja hengitykseen kun ajatteleekin sitä.

Lopulta sain itseni vakuutettua siitä, että urasuunnitteluni oli mennyt täydellisen päin helvettiä ja minulla ei ole enää käsikirjoittajana mitään toivoa. Räpiköin ja räpiköin, mutta tunsin hukkuvani.

Sitten tuli rakkaus. Lähdin uuteen maahan tyhjän päälle. Tuntui että ei tämä elämä tästä ainakaan enempää voi metsään mennä. Tai totta puhuen en ajatellut sitä niin rationaalisesti. Olin liian rakastunut. En ajatellut oikeastaan yhtään mitään muuta kuin tuota yhtä insinööriä pitkään aikaan.

En tiedä mitä minulle on nyt oikeastaan tapahtunut, että pystyn kirjoittamaan kaiken tämän, ja että minua ei enää  seitsemän Amerikanvuoden rimpuilun ja kipuilun jälkeen  ahista niin paljoa. Ehkä olen räpiköinyt ja rämpinyt niin kauan että en enää vaan jaksa enempää. Kärsiminen on loppujen lopuksi pitkäveteistä. Niin moni asia elämässäni on niin hyvin, että ehkä se jotenkin säteilee ammatti-identiteettipuolellekin. Ehkä se on sitä että ammatti ei ole enää ainoa identiteettini ja elämän sisältö. Olen tosi onnellinen päivätyössäni, joka on siis lokalisaatio-, ei kirjoittamistyötä. Minulla on ihania työkavereita ja haastavaa ja mielenkiintoista hommaa joka päivä. Tolkuton taloremontti, mahtavia naapureita ja kotona prinssi-insinööri. Miten voisin olla tyytymätön?

Olen tässä joululomalla kirjoittanut uudestaan yhden niistä ahdistus-pakenemiskässäreistä, ilman ahdistusta ja räpiköintiä. Oli ihan huippuhauska kirjoitusprosessi, täysin kivuton, ihan kuin lapsena joskus kun mielikuvitus vaan vei ja itse ei tarvinnut muuta kuin loikkia perässä. Prosessin ihanuudesta kuuluu tosin suurkiitos myös ohjaajalle ja tuottajalle, jotka ovat luottaneet ja tukeneet ja antaneet minun olla kuin sika pellossa tämän jutun kanssa kuuden version verran. Mitä?! Eivätkö kaikki kirjoittamiseen liittyvät ihmiset haluakaan minulle pahaa?! Käsittämätöntä. Varmaan tämä on joku oikein erityisen ovela salaliitto.

Tarina kertoo, yllätys yllätys, naisesta joka riuhtoo ja rimpuilee elämänsä kanssa. Se juttu on komedia, mutta kyllä se on myös aikalailla dokumenttielokuva. Mitä nolompaa pöllöilyä, sen varmemmin se on ihan suoraan meikäläisen elämästä. Jos joskus käy niin onnellisesti että tämä elokuva toteutuu, niin tiedätte sitten. 

Sitten on tämä blogi. Tästä on salakavalasti tullut minulle ihan tosi tärkeä. Olen tätä kautta tavannut mukavia uusia ihmisiä. Saanut käydä keskusteluja ja tuntea jakaneeni jotain ihmisten kanssa. Se on loppujen lopuksi se varsinainen syy olla kirjoittaja. Se on se mistä pohjimmiltaan unelmoi  että saisi sanotuksi jotain itselle tärkeää, ja joku sitten saisi siitä itselleen jotakin, voisi peilata omaa elämäänsä ja omia ajatuksiaan. Se on koko homman idea, ja kaikki muu, identiteetit ja palkat ja maineet ja kunniat, on ihan sivutuotetta.

Ajatteleppas sitä, rakas lukijani: sinä teet minun unelmastani totta. Olet ihmeiden tekijä! Ilman sinua minun elämäni tärkeintä hommaa ei olisi olemassa, eikä sillä olisi mitään merkitystä. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka onnellinen ja kiitollinen minä siitä olen.

Loppukiitokset: erityiskiitos tällä kertaa kuuluu kermapersehärdellin yhteydessä Twitterissä tapaamalleni Ari Huomolinille. Hän sanoi siellä oikeat sanat oikeaan aikaan, ja rohkaisi niin että tämä teksti tuli kirjoitetuksi. Kiitos Ari. Aria voi seurata Twitter-tunnuksella @twiittari.

20 comments:

  1. En käynyt lukemassa sitä isoa keskustelua kommenteissasi, mutta että sinnekin löysi ihan pilkkuvirheitä syynäävät lukijat - ja erityisesti he, jotka moista vaivaantuvat ääneen ilmoittamaan. Hah! Kertoo heidän vajavaisuudestaan, ei sinun. Pilkkuvirheethän ovat kirjoittamisen suola! Vapaus, pientä arjen anarkismia! Se, että voi sanoa asioita kieliopillisesti väärin ja tulla silti ymmärretyksi. Samaa tyydytystä voi saada ajatusviivojen kanssa ja yhdyssanoilla leikkimisestä, kokeile ihmeessä!

    Tämä(kin) oli ihana kirjoitus, ja onnea kässäritekstitekemisihanuudesta sinne sekä työniloa jatkossakin!

    ReplyDelete
  2. Kyllä mäkin olen tosi kielioppinatsi usein, en vaan näköjään täällä blogissa itselleni :D
    Kiitos kannustuksesta, olet mahtava!

    ReplyDelete
  3. Taas kerran hieno kirjoitus. Raivostutti ihan puolestasi, että olet saanut niitä idiootteja kimppuusi, jotka netissä mellastavat menemällä henkilökohtaisuuksiin ja olemalla ihan helvetin ilkeitä.

    Vaikka minä seuraan paljon remonttiblogeja, niin se ei ole ollenkaan se tärkein syy siihen, miksi luen sinun blogiasi. Luen nimenomaan tekstisi takia. Blogimaailma on pullollaan huonoa ja ennenkaikkea tylsää tekstiä, mutta sitä ei löydy tästä blogista. Tätä on aina nautinto lukea. Aiheesi ovat mielenkiintoisia ja kirjoitat sujuvasti ja elävästi, jatka samalla linjalla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Susanna. Olisi pitänyt laittaa tunnustuksiin sekin, että silloin kun voin henkisesti oikein huonosti, kyllä minäkin tein sitä. Nimettömänä kuittalua. En paljon, mutta muutaman kerran. Pitää muistaa miksi, millainen oli silloin minäkäsitys, niin pystyy ihan hyvin jotenkin olemaan että joo. Yritä saada itsesi kuntoon.

      Kiitos taas kerran kannustuksesta!

      Delete
  4. Oli hienoa lukea tämä teksti. Pikkasen tutunoloista, no ei siitä prinssin kohdalta mut kirjoittamisen merkityksestä ja (aiemmista) toimittajahaaveista. Eipä elämästä mitään tulisi ilman näitä blogeja ja nettiä, näin se on.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Niin eikö ole ihanaa kun on tämmönen ilmaisuvapaus ja ILMAISET julkaisukeinot käytössä. Ihan käsittämätöntä. Muistan semmoisen ajan kun niitä ei ollut, vaikka kaikki nuoremmat ei muista.

      Mää rakastan internettiä! :D

      Delete
  5. Kiitos todella koukuttavasta blogistasi! Jäin kiinni kermapersekeskusteluun, mutta muutkin kirjoituksesi ovat olleet mukaansa tempaavia. Sulla on sana hallussasi ja sellainenhan on lukijan kannalta hieno juttu. Jään odottelemaan sitä leffaa, sillä välin kuulen mielelläni lisää rempasta muistakin aiheista Ameriikan taivaan alla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänks, lupaan pilkkuvirheitä jatkossakin. Yhdyssanavirheitä en tee, sitävastoin, koskaan!

      Anekdootti. Kerran minulla oli televisiossa tuottaja joka korjaili kielioppivirheitä henkilöhahmojen dialogista. Yritin selittää että tää hahmo puhuis niinkun tällästä murretta, että tää ei nyt oo sama kuin kirjoitettu asiateksti. Mutta ei. Näyttelijän oli lausuttava repliikit virheettömällä suomen yleiskielellä ja niissä oli oltava pilkut paikoillaan.

      Prioriteetit kohillaan, nääs :)

      Delete
  6. Virkistävä kirjoitus, kiitos. Olen opiskellut kirjoittamista 90-luvulta saakka ja julkaissut ja elättänyt itseäni kirjoittamalla. Ei oo helppoo:) Pystyn samaistumaan täysin tuohon ammatikseen kirjoittavan identiteettikriisiin ja epäonnistumisiin ja huonoihin valintoihin, hih. Ja silti loppupäätelmä minullakin on sama: kirjoittaminen kuuluu aina elämääni, tuli siitä rahaa tai ei:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ihanaa jos sain toimia peilinä :) Kaikkea hyvää ja onnea sullekin jatkossa!

      Delete
  7. Hei,

    tutustuin blogiisi kermapersekeskustelun kautta. Enkä jaksanut lukea kommentteja kuin ihan muutaman. Sen sijaan luin tekstejäsi vuoden verran taaksepäin. Olet hyvä kirjoittaja, ja nautin itseironiastasi.

    Bongasin itsekin tekstistäsi pilkkuvirheitä. Häiritsevätkö ne lukemista? Eivät. Luovassa kirjoittamisessa, otettakoon esimerkkeinä blogikirjoittelun lisäksi vaikka kaunokirjallisuus, lienee pilkkusääntöjen (tahallinen) rikkominen sallittua. Oletettavasti vain harvan mielestä ammattikirjoittajan tärkein ominaisuus on oikeinkirjoitussääntöjen täydellinen hallitseminen - ja nekin harvat ovat auttamattomasti väärässä :D ! Nämä turhasta naputtavat ammattivalittajat mahdollisesti nauttivat suuresti, kun saavat päteä löytäessään ammatikseen kirjoittavan tekstistä pilkkuvirheen - hip hei hurraa! Se heille sitten suotakoon. Osannet kuitenkin löytää ajantasaiset oikeinkirjoitusohjeet silloin, kun se on tarpeen. Kukapa niitä pilkkusääntöjä jaksaisi blogitekstejä varten tarkistaa.

    Onnea remonttiin ja onnea myös työurallesi! :) Tulen jatkossakin kurkkaamaan kuulumisia blogistasi. Terveisin Ella (äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja - vedinköhän nyt omalta ammattipätevyydeltäni maton alta kommentillani??)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanasta ja kannustavasta kommentista. Onneksi tosiaan on tämä internet, josta ne pilkkusäännötkin tarpeen tullen löytyvät. Softakäännöksissä, joista olen aika suuren osan leivästäni saanut, yleensä juuri nimenomaan pilkkusäännöt eivät ole sillä lailla keskeisiä. Käännettävät koodin väleistä löytyvät käyttöliittymän sanat ovat korkeintaan muutaman sanan rimpsuina, joita ei voi oikein kunnon lauseeksikaan nimittää. Suurin haaste siinä yleensä on löytää suomenkielestä ylipäätään joku vastaavuus joka välittää saman ajatuksen. Toinen haaste on suomenkielen sanojen pituus. Kolmas haaste on se, että suomi on agglutinoiva kieli, eikä rakenteeltaan sovellu yhtään siihen, miten tietokoneohjelmien kieli rakennetaan. Lauseet muodostuvat usein erillisistä pätkistä, joita ohjelma yhdistelee sillä lailla mielivaltaisesti, että sitä suomenkielen sanapäätettä ei usein saa sinne tungettua mitenkään. Juuri siksi verkkomaailma on täynnä lausehirviöitä kuten "Saadaksesi säännöllisiä ilmoituksia käy osoitteessa sejase.com". Kaikkien softakääntäjien puolesta vakuutan ja pyhästi vannon, että niitä lauseita ei tahallaan pahoinpidellä tuollaisiksi, vaan tuokin lause voi koostua kolmestä pätkästä joita kääntäjä ei edes näe samassa asiayhteydessä tai peräkkäin tehdessään sitä työtä. Kääntäjä näkee irralliset "To receive announcements regularly", "go to" ja "sejase.com", eivätkä ne välttämättä tule hänelle edes samassa käännöstehtävässä samana päivänä. Se on oikeasti aivan absurdia! Ja PIRULLISEN vaikeaa. Hyvät softakääntäjät ansaitsevat mitalin.

      Kiitos onnentoivotuksista! Tulipa tähän nyt aika tilitys softakääntäjän arkipäivästä :)

      Delete
    2. Tilitä rauhassa, blogistilla on siihen oikeus ;) Tästä näkee hyvin, miten monenlaista työtä voi suomen kielen ammattilainen tehdä - ei ole pelkkää pilkunviilausta tämä, onneksi! :) Ella

      Delete
  8. Hei Sussu!

    Kermaperse-tekstin myötä kävi niin kuin parille muullekin kommentoijalle; jäin heti koukkuun ja luin joka bloggauksen. Laitoin kirjanmerkkeihin näkösälle ja olin kuin lapsi jäätelökaupassa, kun huomasin, että bloggauksia tulee lisää.

    Kirjoitan itsekin työkseni. En kykene mihinkään fiktiiviseen, mutta yritän tosissani auttaa yrityksiä kertomaan itsestään aidosti, rehellisesti ja kiinnostavasti.

    Kirjoittamisen ja jatkuvan tausta-aineistojen kahlaamisen, median seuraamisen ja opiskelukirjallisuuden lukemisen jälkeen en jaksa surukseni vapaa-ajalla paljon lukea mitään kivaa. Tajusin juuri, että naistenlehdetkin ovat jääneet. Lukeminen on ylellisyyttä, jota voi harrastaa lomalla tai sitten tekstin pitää olla to-del-la antoisaa.

    Tämä taustana sille, että haluan sanoa, että sinä kirjoittajana laitoit minut moneksi päiväksi ajattelemaan, mitä lukijalle tapahtuu, kun hän jää koukkuun lukemalla jotakin to-del-la antoisaa: Samaistuin (ikä, asenne, harrastukset) ja tunsin, että olimme tutustuneet valtavan hyvin (olenhan nimi kommenttivirrassa), opin uutta (kirjoitat kiinnostavasti politiikasta ja yhteiskunnasta), aloin fanittaa (ehkä mä voisin tavata sen, jos meen joskus sinne Ameriikkaan), olin tosi kateellinen (hitto, se on ollut Googlella töissä) ja muuta aikuista ja lapsekasta mielenliikettä.

    Nautin tekstistäsi ja mutustelen sanoja myöhemmin metromatkalla: päntiönään, kissaburrito, aviomieslotto. Oi-joi!

    Halusin siis sanoa, että olet loistava kirjoittaja. Kiitän teksteistäsi ilman pilkkuja ja pilkkujen kera (koska pilkkujen määrästähän tekstin laatu on aina kiinni). Olet tuottanut minulle ja lähipiirilleni paitsi ajatuksia ja keskustelua myös lukemisesta saatavaa namia nautintoa.

    Lisää jädee!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Taas alkoi itkettää ilosta. Kiitos Mia ihanaakin ihanammasta kommentista. Kiitos erityisesti että kerroit yksityiskohtaisesti, mistä olit pitänyt. Sehän se on aina paras kiitos, semmoinen spesifi.

      Nyt on taas kannustettu ja tomera olo, ja kova into jatkaa blogin päivittämistä :)

      Delete
  9. Voi miten iloinen olen siitä, että kaverini linkitti sen kermapersekirjoituksen Facebookiin ja löysin tämän blogin. Minullakin ne remonttiblogit ovat tällä hetkellä kuumaa kamaa, mutta tässä on niin paljon muutakin kuin se remontti. (Ja pakollinen, asiaankuuluva insinööri.) Ulkosuomalaisuus, tai miksi sitä sitten ikinä kutsuukin. Ameriikka, koska siellä asuu ystäviä ja on jännä lukea muidenkin maannaisten Ameriikannäkemyksiä. Tosi, tosi nautittava tapa kirjoittaa. Lauseet, joista tulee "ihan just noin" -olo. Ja no, sitten tämä postaus. Minäkin olen aina kirjoittanut, ja minusta piti tulla sellainen Lara Croft tapaa Anna Politkovskajan -tyyppinen toimittaja joka lihaksikkain, ruskettunein käsivarsin raportoisi maailman kriisipesäkkeistä. Ja sitten piti kirjoittaa maailman paras esikoisteoskin. No, ei tullut toimittajaa ja kun pääsin harvojen ja valittujen joukossa arvostettuun kirjoittajaoppiin, sain sellaisen identiteettikriisiahistuksen että en muista että koskaan ikinä olisi sellaista ollut ennen tai jälkeen. Halvaannuin, ärsyynnyin, lopulta jätin kesken. Nyt ne koulukaverit ovat julkaisseet kehuttuja esikoisteoksiaan ja minä olen vähän apea, mutta en paljon.

    Koska on remontti, insinööri, kaksi mahtavaa mukulaa, kiva työ ja remonttiblogi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau, kiitos kun kerroit ja jaoit isoja juttuja! JUURIKIN tuo Croft/Politkovskaja on mun salainen haaveminäni. Sit siihen fantasiaan kuuluu vielä sellanen sexy librarian/ Charlien enkelin toimistopäivä -asu. On kuulunut ihan lapsesta lähtien.

      Kerron insinöörin romantiikka-anekdootin: kun me oltiin vastarakastuneita ja mä olin Suomessa, insinööri laski jollain trigonometrialla (tai siis jollain, minenmitäänmatikastaymmärrä) matkan Kaliforniasta Helsinkiin maapallon läpi. Mulla on se ruutupaperille piirretty kaavio kehystettynä. Mun koko elämässä ei ole koskaan tapahtunut mitään yhtä romanttista.

      Mahtavaa jatkoa sulle ja teille :)

      Delete
  10. Tässäkin eräs, jonka toi paikalle nimenomaan bookkiin linkattu kermapersus-stoori.
    Joka tykkääntyi ensi lukemalta ja luki muutakin blogistasi. Joka korvamerkitsi sivusi, jottei se menisi hukkaan ja saisi jatkaakin sen seuraamista.
    En tosiaan ole mikään hirveä sisustusihminen tai nasevien blogien etsijäkään. Sattumankaupalla paikalle eksyin ja nyt en halua eksyä täältä pois. Kiitos hyvistä kirjoituksista, on ollut mukava lukea näitä lävitse.
    Tsemppiä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kun teit elämästäni ihanampaa tällä kommentilla. Mukava aloittaa uusi viikko hyvissä tunnelmissa :)

      Delete
  11. Minä myös löysin tänne kermaperse-jutun kautta, onneksi! Mahtava blogi ja tosi kiva tapa kirjoittaa. Aika jännittävää elämää myös, huhhuh, näin pohjoismaisesta hyvinvointinäkökulmasta katsottuna :) Kirjoittajahaaveet tuntuvat NIIIN tutuilta, ja lisäksi ulkomailla asuvana voin samaistua näihin Suomeen liittyviin kommentteihin... :) täällä siis yksi nykyinen vakilukija lisää!

    ReplyDelete

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...