Thursday, June 30, 2011

Mitä fittenströmiä? Das Katastrof on täällä.


Taas on mennyt aika pitkä aika ilman että olen kirjoittanut tähän blogiin. Töissä on ollut aivan tolkuton kiire erään suuren softajulkaisun parissa, josta sinäkin arvon lukijani luultavasti olet mediasta kuullut, vaikka minä en saakaan sanoa mikä homma on kyseessä, että en joudu ampumaan tätä blogia. Lisäksi jään ensi viikon lopulla kirjoitusvapaalle kolmeksi kuukaudeksi, ja sitä ennen pitää saada sijaiset valmiustilaan ja mahdollisimman paljon isoja hommia pois alta.

Johnilla on ollut ihan yhtä järkyttävä kiire, koska hänen osastonsa on myyty. Hänen koko entinen työpaikkansakin on myyty, kun Texas Instruments osti National Semiconductorin. Mutta sitä ennen hänen yksikkönsä myytiin ja siinä oli tietysti monenmoista neuvottelua ja kriisinpoikasta koko kesäkuun ajan. Ja hänelläkin on omia uusia suunnitelmia joiden parissa menee kaikki vapaa-aika.

Meidän piti myös tehdä yllättävä Los Angelesin reissu kesäkuun puolessa välissä, kun hoksasin että passini on vanhentunut, ja liput Suomeen on jo varattu. Lähin Suomen konsulaatti on siellä, ja passianomus pitää jättää henkilökohtaisesti. Olimme saman tien viikonlopun kaupunkilomalla, ja ne olivatkin ensimmäiset vapaapäivämme sitten huhtikuun. Kävimme paikallisessa aikalaistaiteen museossa katsomassa William Leavitt- nimisen taiteilijan ihania töitä, ja baarissa kuuntelemassa hyvää jazzia. Jazzbändin keikalla meitä viihdytti myös 78-vuotias seattlelainen jääkiekkoilija-baseballisti-tennismestari-vakuutusmyyjä, joka esitteli lehtileikkeitä jotka kertovat hänen muinaisista urotöistään, sekä kuvia joissa hän esiintyi erilaisten kuuluisuuksien, kuten Marlon Brandon kanssa. Los Angeles on minusta ihana kaupunki, jossa tapaa aina mahtavia, kummallisia, usein hyvin epäilyttäviä tyyppejä. Ihmiset ovat töykeitä ja itsekkäitä, niin että suomalaiselle tulee kotoisa olo, ja kaikki mahdolliset asiat ja ilmiöt rehottavat jotenkin riemastuttavan pidäkkeettömästi. Mormonitemppelikin on vähintään Itäkeskuksen kokoinen.

Erilaisten kiireiden takia me emme tulleet oikeastaan koko kesäkuun aikana laskeneeksi yhteen remonttikuluja. Meksikon radio raikasi ja kaverit paiskivat hommia, ja me ajattelimme että ei kai se Alex noita jätkiä tänne lähettäisi jos tämä kaikki ei olisi välttämätöntä ja maksaisi sen verran kuin pitääkin, ja jollain lailla meiltä paloi siinä syssyssä koko budjetti.

Kaik mänt eikä piisantkaa.

Tämä on siis se budjetti joka oli jo kaksinkertaistunut ensimmäisistä arvioista - niistä joiden perusteella tämä kauppa aikoinaan näytti tosi nerokkaalta vedolta.

Se budjetti jolla piti tulla koko homma valmiiksi. Homma joka on nyt ehkä puolessavälissä. Ehkä. Jos ajattelee oikein positiivisesti.

Elävästi muistan kun kirjoitin ensimmäisiä postauksia tähän blogiin ja mietin, onkohan tämä nyt ihan tolkuttoman kokoluokan virhe koko projekti? No. Tässä sitä nyt sitten ihmetellään, että jaa jaa. Että kuinkakohan mahtaa olla.

Juuri kun me luulimme että ei tämä tästä nyt ainakaan pahemmaksi voi mennä, niin rakennuslupa-asioiden järjestelijä menetti järkensä. Hän otti meihin Alexin selän takana yhteyttä ja yritti tuppautua projektipäälliköksi ja lähetteli laskuja, joissa oli aina uudenlaiset ehdot ja korkeampi hinta hänen palveluksistaan. Nyt olemme ehkä saaneet herra järjestelijän rauhoittumaan, tai ehkä hän on muistanut ottaa lääkkeensä, mutta ainakaan hänen sähköposteissaan ei ole enää pelkästään isoja kirjaimia. Hän yritti luoda sellaisen kuvan että meidän pitää nyt jotenkin vaatia Alexilta rahoja takaisin, vaikka eihän me olla maksettu Alexille mitään vaan itse palkattu rakennusmiehet, ja itse jätetty laskematta yhteen koko kesäkuun ajan, miten paljon heille on maksettu palkkaa.

Koska olemme nähtävästi joko hulluja tai tyhmiä.

Vammalan lukion viimeisellä luokalla minä kirjoitin kerran matematiikan koepaperiin aineen siitä aiheesta, miksi en ole nyt opiskellut tätä trigonometriaa, enkä koskaan aiokaan opiskella, kun en tule elämässäni tarvitsemaan tätä mihinkään. Sitä temppua tietenkin seurasi puhuttelu, ja kuulemma lukion opettajainhuoneessa oli kannettu huolta siitä että minä olen ehkä huumausaineiden orja ja kaiken kaikkiaan huolestuttava tapaus, mutta mielestäni tämäkin tilanne todistaa jälleen että olin täysin oikeassa. Matematiikka on masentavaa.

No. Ei tässä mitään. Onneksi me ollaan molemmat säästetty simona ja ne Johnin firmakaupatkin sattuivat sopivaan aikaan. Nyt pitää laatia jonkinlainen suunnitelma, jonka avulla me vältämme totaalisen katastrofin, tai meille jää ainakin lentolippurahat tulla Suomeen nauttimaan sosiaaliturvaa. Jos siitä on enää nykyään mitään jäljellä.

Kuvassa: uusi bambulattia ja koirankakanhajunpoistoaine, jota on tietenkin jo tarvittu.

2 comments:

  1. Loysin taan blogin vahingossa. Sitten huomasin sun mies on ollu toissa samassa firmassa. Etin kuvan blogista ja kas me oltu samassa kerroksessa toissa vaikkakin eri tuotelinjassa. Tutun nakonen kaveri.

    Terveisin,
    Miika

    ReplyDelete
  2. Hah, hauska sattuma! Missä olet nykyään duunissa?

    ReplyDelete

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...