Thursday, April 14, 2011

Transmogrifikaatio eksistenssin tilana - mietteitä lankuista

Koti on aina vähän niinkuin ihon jatke, tai suojakuori. Siitä on Kafka kaukana, kun joka aamu seitsemän-kahdeksan aikaan reipas porukka tunkeutuu eksoskeletonimme sisään ja ryhtyy rymistelemään sitä uuteen uskoon ja siirtelemään rakenteita. Heillä on kannettava mankka josta he soittavat haikeita meksikolaisia lauluja jotka kertovat kaipauksesta, ja säestävät niitä kiroilemalla hilpeästi ja taukoamatta, että vete a su chingada madre, pendejo de mierda! Jos mankasta loppuu musiikki, niin Armando tai Roberto alkaa yleensä laulaa loilottaa jotain biisiä jossa väistämättä esiintyy fraasi "mi amoooooooooooor". Tai sitten "pendejo de mierdaaaaaaaaaa". Vähän meneillä olevasta hommasta riippuen. Minä yritän tarjota työmiehille lähes joka päivä kahvia, ja aina he sanovat kohteliaasti että ei kiitos. Silloin kun meillä oli pelkät tikapuut yläkertaan, Armando oli ihmetellyt minua Alexille, että onpa kyllä ihmeellinen señora kun kiipeilee tyynesti tikapuilla eikä valita yhtään. Tikapuut eivät olleet minusta mitenkään merkilliset, paljon omituisempaa on syödä puuroa ja tehdä aamutoimia, kun äijäporukka tulee ja menee ja laulaa täällä meillä niinkuin tykkää.

Ikinä en ole nähnyt noin tehokkaita rakennusmiehiä. Jälkeä syntyy nopeasti ja paljon, ja työn laatu on aivan erinomainen. Uudet portaat ovat jämäkät eivätkä natise tai heilu, ja uusien seinien kehikot on tehty niin hyvin että ne eivät yhtään kalpene alkuperäisten rinnalla. Tällä viikolla seiniin on lisätty eristystä, ja tänään Armando alkaa laittaa sisäseiniä, eli ensin vanerilevyjä eristeen päälle. Ensi viikolla rakennetaan keittiö! Alexin systeemi on sellainen, että hänellä on aina monta projektia menossa, ja niin hänen vakiurakoitsijansa eivät joudu olemaan ilman keikkaa oikeastaan koskaan. Heillä ei ole mitään syytä venyttää projektin kestoa, vaan päinvastoin työn jatkuvuus riippuu tehokkaasta työskentelystä joka pitää kaikki asiakkaat tyytyväisinä. Me maksamme työmiehille palkan suoraan, ja mielestäni se on kohtuullinen palkka. En tunne olevani halpatyövoiman riistäjä.

Keittiön kaapiston valinnassa tuli mutkia matkaan, kun meidän budjetti on pieni, ja yllättävää kyllä ihan koristelemattomat levyovet tuppasivat olemaan kovasti kalliita. Kaikenmaailman söpösteltyjä peiliovia kyllä olisi saanut halvalla. Lopulta löysimme sopivat ovet, paitsi että ne olivat tummaksi petsattua tammiviilua. Alex sanoi että niiden maalaaminen on pikkujuttu. Valkoiset peruskaapit saadaan siis mutkan kautta. Täällä Amerikoissa graniittiset keittiötasot ovat valtavan muodikkaita, ja sellaista on suositeltu kovasti jälleenmyyntiarvomielessä. Minä inhoan graniittia sisämateriaalina sydämeni pohjasta, se kuuluu minusta eduskuntatalon portaisiin ja hautakiviin. Graniittisesta keittiötasosta tulee mieleen liikaa yrittävä pyrkyri polyesteripuvussa, ja keinokristallikruunu. Arvatkaa minkälainen keittiötaso meille tulee? No graniittinen. Se on ihan kauhean halpa. Kiinalainen mies tulee asentamaan sen. Valitsimme mustan, mattapintaisen, mahdollisimman vähän graniittia muistuttavan graniitin. Taustaseinä tulee valkoisesta subway-laatasta, ja keittiön idea on siis kaiken kaikkiaan vähän tämän näköinen, paitsi että kaapit ovat yksinkertaisemmat ja niihin tulee nämä Ikean huomaamattomat vetimet.

Seinien sisältä ja takapihan uusia perustuksia kaivettaessa on paljastunut kaikenlaista kiinnostavaa jätettä, kuten vanhoja savipulloja, posliininuken torso, ja erilaisia astiansirpaleita. Aiomme rakentaa yhteen sisäseinään lasiovisen kaapin, josta tulee kotimuseo johon löydökset pannaan. Taloa on suurennettu ainakin kolme, ellei neljä kertaa, ja sisäseiniä purettaessa löytyi upeaa vanhaa ulkoseinää. 1800-luvulla muinaismetsän kaataminen ei ollut suuri synti, ja ulkoseinä on tehty mahtavan paksuista aarniopunapuun lankuista. Niiden päällä on etu- ja sivuseinässä kaunis punapuupaneeli, mutta alkuperäinen takaseinä on ollut ihan pystylankulla. Puutalohistoriaa tunteva tuttavamme ei ollut millään uskoa, että asbestilevyjen alla on maalaamaton ulkoseinä, koska viktorianaikaiset asuinrakennukset maalattiin lähes poikkeuksetta. Mutta niin se nyt vaan on. Katselin ja koskettelin punapuupaneeleita hartaan ihmetyksen vallassa. Vanhat puiset rakennukset ja timpurintyö herättävät hellyydensekaista kunnioitusta: miten taitavasti kaikki on tehty, vinokannakkeista talon kehikkoa myöten. Miten raskasta se työ on ollut ilman mitään koneita ja sähkölaitteita. Tumman punaruskeat, melkein mustiksi tummuneet pystylankut otettiin talteen, ja niistä saatetaan rakentaa jotakin hienoa sisätiloihin.

Projekti etenee tuulen nopeudella. Taidamme pitää keittiön kunniaksi parin-kolmen viikon päästä pienen välikaronkan, ja kutsua kaverit kokkaamaan uudessa köökissämme.

No comments:

Post a Comment

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...