Monday, December 13, 2010

Mutta onko niillä vesikauhu?

Takapihan kisut on nyt kaikki pyydystetty, ja kissanpyydystäjänaiselle diagnosoitu ainakin hoitamaton ADD ja mahdollisesti lievää autismia meidän perheen johtavien keittiöpsykologien toimesta. Eli minun. Kissanpyydystäjä on nimeltään Lisa ja hänen oli määrä ilmaantua paikalle viime viikon torstaina aamulla. Minä peruutin torstain menoja yksi toisensa jälkeen kunnes illalla puoli yhdeksän aikaan päätimme että se siitä kissaprojektista ja lähdimme kylmästä kämpästä Albany Saunan kuumavesipaljuun lämmittelemään. Heti kun saimme vaatteet pois päältä ja pääsimme paljuun, Lisa tietenkin soitti että hän olisi nyt tulossa tämän kissa-ansan kanssa. Sovimme treffit seuraavaksi päiväksi, mutta Lisaa ei kuulunut. Sama peli jatkui kunnes pistin miehen hoitamaan yhteydenpitoa. Heillä on suvussa ADD:tä ja hän on muutenkin kärsivällinen ja viehättävä ihminen. (Onneksi, nimimerkillä Yritä Itse Olla Meikäläisen Kanssa Naimisissa.) Johan rupesi kissa-ansoja ilmestymään. Ja häkki pentujen pyydystykseen. Ja sardiinipurkkikin oli jätetty takapihalle häkin päälle, pentukissan syötiksi. Emokissa meni heti samana yönä ansaan, ja seuraavana päivänä Lisa haki ansan kissoineen pois. Emoparka oli niin kauhuissaan että oksensi kaiken ruokansa pitkin ansahäkkiä. No, eläinlääkärillä ei varmaan ole yhtään sen rennompi tunnelma. Onneksi oksenteleva kissa on nyt Lisan autotallissa, eikä meidän murheenamme.

Suuri pentujenpyydystysoperaatio suoritettiin niin, että häkkiin katettiin herkkuateria, sardiineja tomaattikastikkeella, ja häkin ovesta vedetiin naru koko takapihan halki keittiön ikkunaan. Sitten odoteltiin ja vitsailtiin että tämä koko homma on ihan kuin jostain reipashenkisestä poikakirjasta, eikä muuten varmasti tule onnistumaan. Muutaman tunnin päästä pennut kuitenkin ilmestyivät piilostaan sardiinintuoksun houkuttelemina, ja rohkeampi, oranssinen, meni edeltä häkkiin perehtymään tilanteeseen. Mies kurkki tapahtumien kulkua vessan ikkunasta, josta oli parempi näkyvyys, ja ohjeisti sieltä käsin minua. Minä seisoin naru kädessä keittiössä. Kun mustankirjavakin pentu oli lopulta uskaltautunut häkkiin sardiiniaterian ääreen, pläjäytin häkin oven narusta kiskaisemalla kiinni. Häkkiä talon alle sateensuojaan kantaessa oranssi kissa vielä luikahti auki lipsahtaneesta sivuovesta, mutta sieppasin hänet ninjamaisella ketteryydellä puskasta ja tuikkasin takaisin häkkiin. Niin pieniä ja suloisia kuin he ovatkin, ei ole epäilystäkään etteivät nämä kaverit ole villieläimiä.

Ethan ja hänen kaverinsa Max, joka oli kylässä, nimesivät pennut Larryksi ja Felixiksi. Jos osoittautuu että he ovat naaraita niin nimet voi sitten muuttaa Lauraksi ja Feliciaksi. Teimme niistä pentuburritoja niinkuin oli neuvottu, eli käärimme pennun pyyhkeeseen niin että pienet raapivat kynnet ovat paksun froteen sisällä, ja pidimme sylissä. Näin pentujen on määrä tottua ihmisen hajuun ja läheisyyteen. Voin kertoa että kuusiviikkoinen kulkukissanpentu ei helposti mene rullalle froteepyyhkeeseen, ja pystyy aivan kevyesti puremaan sormen verille nahkaisen työmaahanskan läpi. Minä menen tästä nyt sitten seuraavaksi vesikauhutestiin. Tervetuloa Oaklandiin. Osta talo, saat vesikauhun kaupan päälle.

Viime viikonloppu oli oikein tappaville sairauksille altistumisteemaviikonloppu. Olimme kissashown lisäksi Alexin organisoimina siivoamassa läheistä pikku puistoaukiota, St. Andrew's Plazaa. Se toimii lähinnä päihdemyymälänä, mutta aina yhtä ponteva Alex on päättänyt muuttaa senkin asian ja on perustanut toimikunnan ja syyllistänyt Oaklandin kaupungin avustamaan puiston kohennuksessa. Istutukset uudistetaan ja niiden betoniset reunat maalataan kauniin värisiksi. Ei siis kaupungin toimesta, vaan meidän veronmaksajien. Kaupunki lainaa kyllä armollisesti meille työkalut, vaikka sekin tietysti lemahtaa vaarallisesti sosialismilta täällä markkinatalouden riemuvoittolandiassa. Erilaiset kansalaisjärjestöt on rekrytoitu mukaan talkoisiin, ja Alex kierrättää siivoustalkoita aina vähän eri porukoiden kesken niin etteivät samat ihmiset aina joudu poimimaan crack-piipun siruja, ihmisen paskaa ja injektioneuloja puiston puskista. Jostakin syystä tällä kertaa mullan seasta löytyi myös puoli tusinaa golftiitä. Olen unettomina öinä huvikseni pohdistellut, mihin niitä on siellä tarvittu? Ei siellä aukiolla ihan pelkästään päihteitä käytetä, kyllä siellä myös muuten vaan oleskellaan, pelataan shakkia, soitetaan musiikkia, ja nähtävästi treenataan golflyöntejä, ehkäpä ohiajavan poliisiauton tuulilasiin tähdäten? Puiston vakkarit huumekauppiaat murjottivat talkoiden ajan kadun toisella puolella ja soittelivat kännykällä työnantajilleen että täällä on jotain idiootteja taas keräämässä roskia, myyntikiintiöt kusee. Tai näin ainakin kuvittelin heidän keskustelevan.

Puiston reunalla on käytettyjä kodinkoneita myyvä liike, joka on sen näköinen että minua ei ihan helposti saisi sinne sisälle ilman poliisisaattuetta. Kauppias, Aziz, osallistui myös puistotalkoisiin. Hänellä oli tosin hieman käynnistymisvaikeuksia kun hän oli vetäissyt sen verran tujut aamucrackit että hän oli ensimmäisen puoli tuntia aika vaikeasti ymmärrettävissä. Kovasti hän selitti jotain ja huitoi käsillään ja huusi ohikulkijoille, mutta mitä, se jäi hämärän peittoon. Sitten hän vähän selvisi ja innostui auttamaan, ja kiipesikin vikkelästi puuhun poistamaan oksille heitettyjä lenkkitossupareja. Ethankin metsästi niistä yhden haravalla, Johnin olkapäillä istuen. Mutta ylimmäiset lenkkitossut olisivat jääneet pyydystämättä, ellei kodinkonekauppias olisi piristeiden voimalla singahtanut puuhun kaikkien luonnon lakien vastaisen näköisesti. Sitten Aziz meni ostamaan talkooporukalle jäävettä ja karamelleja. Häntä ehkä vähän nolotti se aiempi sekaisuutensa. Se hyvä puoli siinä crackissa on, että sen vaikutus kestää hyvin vähän aikaa.

Onneksi meillä on ollut nyt tätä muuta puuhaa, koska Oaklandin kaupunki viivyttelee rakennuslupien kanssa. Se onkin ymmärrettävää, koska kaupungin parhaita tulolähteitä on se että keksitään rakennuslupia hakeville ihmisille kaikenlaisia lisälupia ja sivuprosesseja, joista kaikista menee tietenkin prosessointimaksu. Viimeksi jouduimme allekirjoittamaan paperin, jolla juhlallisesti lupasimme että emme rakenna talon kellariin kolmatta asuinkerrosta. Ei sinne sellaista voisikaan rakentaa, ainakaan meidän budjetilla, mutta se on tässä sivuseikka. Lisäksi Alex joutui tilaamaan rakennusinsinööriltä paperin, jossa insinööri totesi että rakennus on, toden totta, niinkuin tollokin huomaa, kaksikerroksinen. Salaista kolmatta kerrosta ei ole piilotettu minnekään vain insinöörin havaintokyvyn ulottuvissa olevaan paikkaan. Insinöörin pitää myös piirrellä tarkempi havainnekuva perustuksen korjaustöistä ja takapihan lisärakennuksesta, ja sitten pitäisi rakennusluvan irrota. Katsotaan keksivätkö rakennusviraston humoristit vielä jotain uusia jippoja, vai onko meillä ensi viikolla viimein luvat kädessä.

Pentukissojen emo on nyt ainakin testattu, eikä sillä ole rabiesta. Lääkärin mielestä minun ei kannata olla huolissani, koska pennuissa ei näy puremajälkiä. Vesikauhuinen pesukarhu tai muu villieläin ei luultavasti ole päässyt puraisemaan niitä. Ja en tiedä onko kyseinen Lisa rakastunut meidän mieheen vai mitä, mutta hän on luvannut pitää emokissan omalla maatilallaan johon hän kuulemma muutenkin adoptoi silloin tällöin kulkukissoja pois kaupungin pauhusta. Ja jos näistä kahdesta murhanhimoisesta pennusta ei enää tule kesykissoja, niin Lisa ottaa nekin sinne maaseudun rauhaan viettämään villikissanpäiviä. Sen paremmin ei oikein enää voi kodittomalle, ihmisiin luottamuksensa menettäneelle, ankarien katujen kasvattamalle katille käydä.

Kunhan minä en nyt tästä joudu verenvaihtoon vai mitä hoitoja niitä nyt vesikauhupotilaille annetaan, niin voidaan sanoa että tilanne etenee hitaasti joskin lupaavasti.

Kuvassa: "Team Shoes" - Aziz siinä esittelee saalistaan toisena vasemmalta. Kaikkein vasemmanpuolimmaisena, Azizin takana, on John, ja se vaalea teini on meidän Ethan.

No comments:

Post a Comment

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...