Friday, November 26, 2010

Sekavia mielentiloja, kulkukissoja, kurpitsan syöntiä, ja kaiken kaikkiaan tilanne päällä



Arvoisa sinivalkoinen kisayleisö, raportoin täältä muuttolaatikoiden keskeltä. Järkeni olen jo menettänyt, ja seuraavaksi lähtee taju. Takapihan ulkorakennuksesta, johon meidän oli määrä muuttaa, ei ole tietoakaan. Kuulemma nämä tämmöiset hommat aina myöhästyy. Ihmettelen hieman, että miksei sitä myöhästymistä voi ottaa saman tien huomioon? Miksi pitää olettaa että asiat tapahtuvat näpsäkän nopeasti, jos kerran ihan hyvin tiedetään että eivätpäs tapahdu? No ei siinä mitään. Rakennus tulee kun tulee. Ei tässä olla kuin kuukausi vasta aikataulusta myöhässä ennen kuin projektia on aloitettukaan, rakennushommissa se ei ole kuulemma vielä mitään. "Rakennuslupa-asioiden nopeuttaja" on lunastanut shekkimme ja näiden käteisvarojen avulla kuulemma rakennuslupa-asiat siellä juuri nopeutuvat ja lutviutuvat parhaillaan, tervetuloa kehitysmaahan. Pikkasen pitää jonkun Alexin tutun insinöörin vähän vaan laittaa nimiä joihinkin papereihin joissa lupaillaan talon perustuksesta jotain jonka paikkansa pitävyydestä minulla ei ole tietoa. Minä olen aivan tyyni. Onneksi siellä on talo, jossa on seinät ja katto, että sinne voi sikäli muuttaa. Ylihuomenna. Mainitsinko jo että olen aivan tyyni?

John purkaa Votinaattoria, jonka hän rakensi taiderahoitustuppervaarabileisiin jotka pidimme kesällä. Votinaattorin avulla bilevieraat saivat äänestää mieleistään kuudesta taideprojektista, joiden tekijät olivat esitelleet suunnitelmansa tarjoilun ja musiikin lomassa. Bileiden lipputulo meni lyhentämättömänä äänestyksen voittajalle. Nyt ihmetellään, mihin piruun tuokin härveli pannaan. Niihinkin bileisiin meni omaa rahaa. Ei pitäisi niin paljon järjestellä kaikkea. Ei pitäisi innostua niin helposti uusista asioista. Ei ehkä pitäisi ostella kaikenmaailman taloja.

Ahaa, nyt tuli joku mies hakemaan lapsipuolen sänkyä. Se on liian iso uuteen kotiin ja ilmoitimme paikallisessa Keltaisessa Pörssissä että sen saa ilmaiseksi kun tulee hakemaan. Ikeasta haettiin uusi kerrossänky jonka alakerrassa on kirjoituspöytä. Mies ja John kantavat tuossa juuri patjaa pihalle, miehen pitää tulla uudestaan hakemaan runkoa ja aluspatjaa, kun hänen pakettiauton omistava kaverinsa oli tehnyt oharin. Huomaan että seuraan tätä kaikkea jotenkin ihan ulkopuolisena. Vein juuri pääkallon taloyhtiön kierrätyshyllylle. Muovisen, melko aidon näköisen kallon nimi oli Marvin, se ostettiin kerran Halloween-koristeeksi. Marvin ei nyt tule mukaan uuteen kotiin. Marvinin kohdalla menee raja.

Uuden kodin takapihalta löytyi kulkukissan pesä. John löysi ensin keskiviikkona yhden sokean, tosi huonokuntoisen, noin 9-viikkoisen kissanpennun keskeltä pihaa hortoilemasta. Hän vei sen löytöeläintaloon, jossa se valitettavasti jouduttiin lopettamaan koska sillä oli ylipääsemättömiä neurologisia ongelmia tartuntatautien lisäksi. Menimme katsomaan, löytyykö pentuja lisää, ja löytyihän niitä. Ainakin yksi, ellei kaksi pentua ja surkean näköinen emokissa. Ne piileskelevät ison puukasan alla. Olen nyt kahtena päivänä vienyt sinne kissanruokaa, emonmaidonvastiketta ja pentujen runsaskalorista ravintolisää. Ja vettä, emokissalla on luultavasti aikamoinen nestehukka. Kaikki oli ainakin tänään syöty ja juotu. Meidän yhden naapurin kaveri on eläinhoitaja ja tarjoaa sellaista palvelua että hän pyydystää ansalla kulkukissoja ja vie leikattavaksi tuonne SPCA:n ilmaiselle kulkukissojen kastrointiklinikalle. Naapuri ottaa tähän ystäväänsä yhteyttä. Luultavasti kävi niinkin onnekkaasti, että näin löytyi ihminen joka osaa auttaa ja tietää mikä on paras paikka toimittaa niin emo kuin pennut, niin että niillä on jonkinlainen mahdollisuus jäädä henkiin. Pennut ovat niin pieniä että ne voi vielä kesyttää kotikissoiksi. Onko tämä joku merkki? Onko se huono vai hyvä enne? Ehkä se ei ole enne muusta kuin siitä että pakkaaminen on pahasti kesken. Kissasavotta vei keskiviikon.

Eilen oli kiitospäivä. Vietimme viimeisen juhlapäivän täällä vanhassa kodissa. En ole kalkkunan ystävä, eivätkä mies ja poikakaan onneksi sitä suuresti kaivanneet. Päätimme syödä kasvisaterian: sieni-tempehviillokkia, briossi-viikuna-kastanjatäytettä (jonka olisi siis voinut laittaa sen kalkkunan sisälle, mutta joka oli ilmankin ihanaa), hunajapaahdettuja kurpitsaviipaleita, ja greippi-avokadosalaattia. Tapojen mukaisesti juttelimme aterialla siitä, mistä kaikesta olemme kiitollisia: terveydestä ja työstä ja koulusta ja ystävistä ja sukulaisista. Ja kummilapsista. Ja lemmikeistä. Ja ruoasta. Ja talosta. Ja siihen kuuluvista kissoista, joilla kävi säkä kun me löysimme heidät eikä joku muu. Ja Alexista, jonka aikatauluihin ei ole välttämättä paljon luottamista mutta johon me silti edelleen luotamme. Ja uusista kodinkoneista, jotka ostettiin viikonloppuna. Tämä blogi saattaa kuulostaa siltä että voivottelen aika paljon. Mutta kyllä minä ihan oikeasti olen kiitollinen ja innostunut ja viimeksi saanut pakkomielteen kauniin värisiksi maalatuista sisäkatoista. Ja niistä uusista kodinkoneista minä olen tavattoman kiitollinen. Vanhempani ostivat meille joululahjaksi hellan. Meillä saattaa olla aluksi uudessa kodissa muuten melko primitiiviset olosuhteet, mutta onpas meillä silti ihkauudet ja aika hienot jääkaappipakastin, astianpesukone ja hella. Boschilta, tarjouksesta nääs.

Semmoinen juttu oli Tampereen kuuluisasta Vikkulan kaupasta. Yksi tuttavani oli siellä ihmetellyt juuston halpuutta, että onkohan se vähän vanhaa tai muuten viallista? Kauppias otti rasvaiset silmälasit nenältään ja pyyhkeili niitä aikansa, aseteli takaisin paikalleen ja tihrusti sitten sitä edullista juustoa. Ja sanoi että "Se on tarjouksesa, nääs".

John ilmoitti juuri, että kun Votinaattori on purettu niin me mennään ravintolaan syömään ja teeskennellään ettei meillä ole muutosta tietoakaan. Taidan vaihtaa puhtaan ja kauniimman paidan päälle, ja tähän päätänkin nyt raporttini täältä.

No comments:

Post a Comment

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...