Sunday, October 3, 2010

Miksi rakastan naapureitani



Huomasin kesken häävalmistelujen vuonna 2008 vuokra-asuntoilmoituksen jossa mainostettiin New York-tyylistä loftia. Lääniä oli ja kuvissa asunto näytti mahtavalta. Näyttö oli valitettavasti juuri samana päivänä kuin meidän häät, mutta vuokraisäntä ei ollut ilmeisesti löytänyt mieleistään asukasta koska järjesti meille myöhemmin uuden näytön.

Kulmakunta näytti meistä vähän hurjalta, kun saavuimme paikalle. Ei ollut kauaakaan siitä kun olimme todenneet saman seudun mahdottomaksi ajatukseksi. Mutta vastapäisellä pihalla kasteli nurmikkoa mukava mies joka esitteli itsensä Tonyksi ja toivotti tervetulleeksi. Rakastuimme asuntoomme. Tonystä tuli heti sellainen vakaa ja jömäkkä tunne, että eihän täällä ole mitään hätää. Päätimme että kokeillaan, pääseehän sitä pois jos urbaani loft-elämä vaatii liikaa kansalaistaitoja. Hääjärjestelyistä aivan uupuneina ryhdyimme muuttoon sinä kesänä.

Ensimmäiset ampumavälikohtaukset sattuivat syksyllä. Niitä oli kolme peräkkäin, ja keskimmäisessä valitettavasti kuoli yksi ihminen. Tapahtumaketju lähti liikkeelle jostain riidasta ja velasta, ja siihen oli sekaantunut pari korttelimme asukasta. Pahimman sattuessa minä olin Suomessa, mutta mies ja poikapuoli olivat molemmat kotona. Molemmat olivat aika pahasti järkyttyneitä, tietenkin. Poika ei halunnut tulla pimeällä kotiin moneen kuukauteen sen jälkeen. Palattuani Suomesta sattui vielä se viimeinen ampumatapaus, mutta se oli pelkkää uhkailua. Olin silloin yksin kotona ja muistan hyvin selvästi, miten kuulin kuusi pistoolin laukausta. Ääni ei ollut kovinkaan voimakas, vaan pikemminkin semmoinen pieni poksahdus. Muistan hämmästelleeni sitä, ennen kuin säikähdin. Kuului huutoa, kiihdyttäviä autoja, ja juoksuaskeleita. Jälkeenpäin sain tietää, että naapurin David ja Jean-mummo joutuivat kaahaamaan pois kotiportiltaan, turvaan kimpoilevien luotien alta. Muistan miten aika tuntui hidastuvan, miten mietin että pysyn pois ikkunoista ja kelasin mielessäni mitä kerron poliisille. Soitin ja esitin asiani rauhallisesti, ja kävelin ympäriinsä veri korvissa kuohuen ja pulssi tykyttäen. Tilanteen rauhoituttua kurkin ikkunoista poliisin saapumista. Kaikkein omituisimpana yksityiskohtana mieleeni jäi se, miten himoitsin lisää adrenaliinia siinä tyhjälle kadulle tuijottaessani. Joku osa minusta janosi lisää ammuskelua. Ajattelin, että tämän takia ihmiset ehkä tottuvat olemaan sotatoimialueilla. Hengissä selviäminen on koukuttavaa. (Ammuskelija jäi kiinni myöhemmin, ja istuu nyt vankilassa 15 vuoden tuomiota.)

Se elokuu oli omituinen. Naapurustossa oli kuumeinen, jotenkin sairas ilmapiiri. Joku toinenkin ammuttiin jossain vähän kauempana, ja kadunvarsialttarit keräsivät meluisia, päihteissä heiluvia porukoita joiden ohi oli pelottava kulkea. Tony alkoi aktivoida meitä naapureita perustamaan kortteliyhdistystä. Tony ja hänen perheensä - Jean-mummo, David-veli, Davidin vaimo Charlene, Tonyn lapset kolmesta avioliitosta, ja toisinaan Tonyn sisarpuoli Kim - ovat asuneet samassa talossa nyt kuudetta sukupolvea. He ovat Länsi-Oaklandin elävää historiaa, afroamerikkalainen perhe joka on elänyt Oaklandin mukana nousut, laskut ja kaiken siltä väliltä. David-nimisen taiteilijanaapurin kanssa he olivat pitäneet korttelissa jöötä kymmenen vuotta. Mutta virallinen Neighborhood Watch-kortteliyhdistys toisi mukanaan yhteistyötä poliisin kanssa, kylttejä joilla varoitetaan konnia kyseisestä yhteistyöstä, turvallisuuskoulutusta poliisilaitoksen puolesta, sekä sen edun että kun naapurit tuntevat toisensa, kaikki voivat katsoa toistensa omaisuuden, lasten ja lemmikkien perään. Toiminta käynnistettiin meillä. Meillä on iso avoin tila, olimme uusia naapureita, ja minä vielä maasta josta kukaan ei ole oikein kuullutkaan. Ehkä se kaikki auttoi, että keskenään tosi erilaiset naapurit saattoivat kohdata kansainvälisissä tunnelmissa ilman isompia jännitteitä. Kymmenkunta ihmistä tuli edustamaan talouksiaan kokoukseen. Heistä tuli yhdistyksen runko ja sielu, ja meidän läheisiä ystäviämme.

Sitten se olikin menoa. Minusta tuli kortteliyhdistyksen puheenjohtaja, ja mies liittyi West Oakland Air Monitors- yhdistykseen joka valvoo hengitysilman laatua - Länsi-Oaklandissa on niin raskasta teollisuutta kun jätemetallin käsittelijöitä, joita ei paljon kiinnosta köyhien ihmisten veren lyijy- ja kadmiumarvot. Meistä tuli kotiseutuaktivisteja jotka järjestävät pää punaisena korttelijuhlia ja infotilaisuuksia. Meistä tuli ihmisiä joilla on onni rakastaa lähimmäisiään, jotka ovat monen värisiä, eri taustaisia, eri yhteiskuntaluokista, ja joilla on tosi erilaiset elämäntilanteet. On Cleanup, vanha koditon mies jolle me melkein kaikki naapurit maksamme aina pari dollaria siitä että hän lakaisee jalkakäytävän asuntomme kohdalta. On trinidadilainen Tadros, maailman kaunein, rastatukkainen, maitokahvin värinen mies, joka osti korttelin pahimman talonrähjän ja korjailee sitä vapaa-aikoinaan asunnoksi - tosin hän tekee töitä melkein 12 tuntia päivässä, joten remonttihomma etenee hitaasti. On el salvadorilainen kiinteistövälittäjämme Francisco, jolla on machete rappusten alla piilossa, ja aina pari golfmailaa autossa siltä varalta että hän joutuu näyttämään kiinteistöjä joissa asustelee jotain hämärätyyppejä ilman lupaa. On pariskunta Alex ja Christopher. Alex on sisustussuunnittelija ja kaupunginosamme kaunistuslautakunnan puheenjohtaja, ja Christopher on vankilapsykologi. Minulla on sellainen tunne että esimerkiksi Tony ei olisi oikein missään olosuhteissa valinnut tuttavakseen meksikolaistaustaista sisustussuunnittelijahomoseksuaalia, mutta meitä yhdistävät isommat, ennakkoluuloja tärkeämmät asiat. Me haluamme että meillä on kotikulmillamme turvallista ja onnellista.

Kortteliyhdistyksen virallisiin toimintavaatimuksiin kuuluu järjestää vuosittainen korttelijuhla. National Night Out on täällä Oaklandissa alkanut juhlapäivä, jolloin naapurustot kaikkialla Yhdysvalloissa pitävät isompia ja pienempiä katubileitä. Ensimmäinen juhlamme oli heti suuri syksee, porukkaa kävi satakunta ja naapurit grillasivat kadulla ja tarjoilivat ilmaista ruokaa kaikille. Oli pomppulinna ja paukkumaissia, ja tulitanssi-, laulu- ja hulavanne-esityksiä. Sillä ensimmäisellä juhlalla oli sellainen vaikutus, että lapsemme lakkasi kokonaan pelkäämästä täällä asumista. Hän hurutteli potkulaudallaan edes takaisin tutustumassa naapureiden lapsiin, ja huomasi että täällä asuu ihan tavallisia ihmisiä eikä pelkkiä pyssymiehiä. Toinen korttelijuhla oli jo varsinainen festivaali: Tony ja Taiteilija-David rakensivat esiintymislavan ja esiintyjiä oli niin paljon että juhlia piti jatkaa yli virallisten aikarajojen. Oli Spoken Word- runoutta ja soul- ja gospelesityksiä, jumalanpalvelustanssia läheisestä baptistikirkosta, pastorin johtama rukous, rappia ja vaikka mitä. Minä seisoin pimenevällä kadulla tulitanssijan liekkien loisteessa ja ajattelin että tämä on ihan kuin jonkun höhelön Hollywood-elokuvan loppukohtaus. Naapurit päättävät järjestää juhlan ja osoittautuvat kaikki jotenkin naurettavan lahjakkaiksi laulajiksi ja tanssijoiksi. He löytävät voimaa toisistaan ja tajuavat olevansa kuin suuri perhe. Kuulostaa kornilta, paitsi silloin kun kaikki sattuu olemaan totta.

Minä en ole koskaan näin varauksettomasti rakastanut paikkaa jossa asun, ja ihmisiä joiden kanssa sen paikan jaan. Maassa jossa on pieni määrä hyvin rikkaita ihmisiä, pienenevä keskiluokka, ja kasvava köyhien massa, tuntuu falskilta että kaikki ovat eriytyneet omille asuma-alueilleen. Monien ihmisten ei tarvitse arjessa juurikaan kohdata kärjistynyttä eriarvoisuutta. Ja silloin on helppo "toiseuttaa" niitä joilla ei mene yhtä hyvin kuin itsellä - tai yhtä hyvin niitä joilla menee paljon paremmin. Sama ilmiö toki toteutuu Suomessa ja varmaan kaikissa maissa, mutta mitä jyrkemmät luokkaerot, sen rajummalta se tuntuu että ei haluta oikeasti tietää mitään niistä "toisista". Silloin on helppo luulla kaikenlaista ja uskotella itselleen olevansa jotenkin erinomaisempi kuin ne toisenlaiset.

Olen onnekas maahanmuuttaja rikkaasta maasta, ja minulla on hyvin vähän pigmenttiä. Olen ilman omaa ansiotani paremmissa lähtökohdissa kuin moni naapurini. En yhtään kuvittele että meidän kortteliyhdistyksemme jotenkin poistaisi rakenteellisen eriarvoisuuden, tai tekisi minusta jotenkin mainion ja hienon ja vähemmän houkantuurisen valkoihoisen ihmisen. Olen nöyrän kiitollinen siitä että ihmiset joiden elämä on ollut kovempaa taistelua kuin minun koskaan, ovat ottaneet minut avosylin vastaan, hyväksyneet naapurikseen ja ystäväkseen. Tony perheineen kutsui meidät sukujuhliinsa Tildenin puistoon. "We're family now," sanoo Tony usein, eikä varmasti itse mieti olevansa suurisydäminen, avarakatseinen, uskomattoman hienostunut ihminen jolta me yritämme vaivihkaa ottaa oppia.

21 comments:

  1. Hienosti kuvailtu tuntemuksia avarakatseisesta ja laajasta näkökulmasta elämää ja erilaisia ihmisiä kohtaan. Helposti ihmiset lähtee mukaan niihin juttuihin mistä naapurit tai kaverit kertoo, vaikkei heillä ei välttämättä kokemusta lainkaan elämisestä muualla kuin Suomessa. Terveiset koko perheelle ja hyvä te! Oon ehkä hiukka kateellinen ;)

    ReplyDelete
  2. Kiitos ystävällisestä ja kannustavasta kommentista.

    ReplyDelete
  3. Kerrassaan mahtava postaus. Voi että sinä ja miehesi olette kyllä kertakaikkiaan ihania ihmisiä. Minä sanoinkin just miehelleni että te olette just sellaisia ihmisiä joita maailma tarvitsee, että se pysyy edes vähänkään hyvänä paikkana. Minusta olisi ihana elää sellaista elämää jossa tehdään hyvää oman naapuruston ja yhteisön eteen, mutta en tiedä uskallanko ikinä.. kärsin niin ahdistuksesta ja koko maailma tuntuu hurjan pelottavalta paikalta. huokaus.

    ReplyDelete
  4. Kiitos ihanasta, ystävällisestä kommentista. Minusta yhteisöllisyys on hyvää ahdistuslääkettä!

    ReplyDelete
  5. Olet kyllä ihan oikeassa. Yhteisöllisyys toisi mukanaan turvallisuudentunnetta eikä olisi niin kamalan yksinäinenkään... voih... Olisi ihanaa!

    ReplyDelete
  6. Tästä jutusta muistui mieleeni tällainen: http://www.yesmagazine.org/happiness/quesada-gardens-initiative Toimisikohan teidänkin nurkilla?

    ReplyDelete
  7. Täällä taitaa olla menossakin useampia tuollaisia projekteja - City Slickers Farms, People's Grocery ja Mo' Better Food. Kyllä niillä varmasti jotakin vaikutusta on, vaikka tämän vuoden väkivaltatilastot ovatkin taas aika murheellista luettavaa.

    ReplyDelete
  8. Wow minkä blogin löysin kaverin linkin kautta! Mahtava teksti ja luen paremmalla läpi kaikki ihan järjestyksessä. Iso sydän.

    -Linda

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Linda ihanasta kommentista!

      Delete
  9. Moi Sussu! Hauskaa tutustua sun blogiin! Löysin tänne tänään, koska uusinta kirjoitustasi on jaettu ahkerasti fb:ssä.

    Kaikki hyvä näyttää tulevan joko San Franciscon alueelta tai sitten Amsterdamista. Mistähän johtuu? Vapaamielisemmästä ilmapiiristä / politiikasta? Ihan hyvä kuitenkin, että puhut suoraan alueen ongelmistakin. Muuten mulla olisi laatikot jo pakattuna muuttoa varten. ;)

    Kiinnostaisiko sua kirjoittaa joskus myös meille?
    http://levotonnainen.com/?p=943
    T. Hulda Hulpio
    P.S. En oikein ymmärtänyt yhtään miten kirjaudutaan kommentoimaan, joten olen nyt vaan sitten Anonymous

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos rohkaisevasta kommentista! Minulla ei nyt valitettavasti riitä resurssit yhteenkään uuteen projektiin ainakaan ennen kuin tämä ****keleen remontti on valmis :)

      Mutta kiitos linkistä, hieno verkkojulkaisu! Tulen lukijaksi.

      Delete
  10. Is this ever published in English?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Unfortunately, I don't have the resources to publish in English also - I have two jobs, and this blog is just a hobby :)

      I did publish an English language blog about life and Oakland for a while - you can find it here if you are interested: http://myrtlestreet.blogspot.com/

      Delete
  11. Olipa ihana löytää tämä blogi, tulee niin hyvä mieli lukiessa tätä kaiken sen ahdasmielisen xenofobian jälkeen mitä täällä Suomessa lukee, kuulee ja näkee. Olette ihania ihmisiä ja osaat kirjoittaa niin hyvin ! KIITOS !

    ReplyDelete
  12. Pakko kommentoida hei, mieletön teksti! Olen täällä silmät kyynelissä. Olet todella taitava kirjoittaja. Kiitos positiivisesta viestistäsi, jota lähetät sieltä maailmalta :) Kermapersetekstisi toi sinulle rutkasti uusia lukijoita, minut mukaan lukien. Tsemppiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kiitos. Minullekin tuli vähän tippa linssiin kun sanoit niin nätisti :)

      Delete
  13. Minun kommenttini ei ole päässyt mukaan, joten haluan uudelleen yrittää kertoa että olet ihana, ihana, ihana! Mielenkiintoista ja loistavaa tekstiä!

    ReplyDelete
  14. Voi että kuulostaapas ihanalta :)
    Jos joskus suomessakin voitais olla jotain edes etäisesti tuonnepäin :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä siellä ollaankin. Monessa kortteli- ja kylätoimikunnassa!

      Delete

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...